Tässä Leijonien salainen voimavara!
Leijonat viettivät tiistain välipäivän vapaasti palautellen sekä kroppiansa että korvien väliään. Harjoituksen ohella MM-turnauksessa on tärkeää myös irroittautua aikatauluista edes hetkeksi.
– Eilen oli joukkueella ihan omaa toimintaa jokaisella. Illalla kahdeksan aikaan käytiin syömässä erinomainen päivällinen, päävalmentaja Jukka Jalonen paljastaa SuomiKiekko-sivustolle.
Kuten eräs kaupan alan suuryritys mainostaa – ”Hyvä ruoka, parempi mieli” – niin tällaisilla asioilla voi olla suurikin merkitys joukkueen mentaalitilaan ennen tiukkaa loppurutista.
Leijonien vuoden 1995 MM-kultavalmentajan Curt Lindströmin aikaan Leijona-joukkueet kävivät milloin raveissa ja milloin missäkin. Ja mitalitili karttui lähes joka vuosi.
Leijonien keskiviikon harjoituksia jouduttiin myös aikaistamaan erään tärkeän tapahtuman johdosta.
– Lähdemme tästä videopalaveriin kentällisten kanssa, missä menee pari tuntia. Ja syy miksi harjoituksia aikaistettiin oli se, että kahvittelemme hotellissamme ”prime-minister” Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin kanssa. Jos ei olisi harjoituksia aikaistettu, olisi se mennyt liian myöhäiseksi.
Joukkue varmasti tuntee arvostusta ja itsetunto on korkealla, kun valtionpäämiehet haluavat henkilökohtaisesti joukkueen tavata. Varsinkin EU-ministeri Stubb tunnetaan kovana urheilumiehenä, hänellä on jääkiekkotaustaa, ja nykyään harrastuksina kestävyyslajit maantiepyöräily, maraton ja triathlon.
Kai Lintinen, Hartwall Areena
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kärpät teki kovan siirtoliikkeen – kokenut maajoukkuehyökkääjä haaviin
- Uusi joukkue – Eero Elo teki yllätysratkaisun!
- Benjamin Rautiainen teki ison paljastuksen: ”Haluan tuoda sen julki”
- Paljastus: tästä syystä Detroitin supertähti jätti siirtopyynnön
- Ässät kiinnitti luottomiehensä – SHL-konkarille jatkosopimus
- John Tortorellalta yllätyspäätös – jättää Vegasin!
- Valtteri Puustinen palaa Eurooppaan – siirto huippuseuraan varmistui
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Sami Aittokallio löysi uuden joukkueen
- Norjan MM-pronssijoukkueen nuori lupaus: NHL-seurat kintereillä
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!