Selänne vihjailee uransa jatkosta – "Isompi osa minusta haluaa jatkaa kuin lopettaa!"
Teemu Selänne valottaa hieman mahdollista uransa jatkoa. Selänteen kausi on mennyt henkilökohtaisella tasolla loistavasti, ja Selänne ajattelee positiivisesti tulevaisuudestaan.
– Isompi osa minusta haluaa jatkaa kuin lopettaa. Mutta päätöksen pitää olla sataprosenttinen, jos aion jatkaa, Selänne kertoo OC Registerin nettisivuilla.
– Haluan saada sen tunteen, että olen valmis tekemään töitä uudestaan ja alkaa valmistautumaan tulevaan kauteen. Silloin tiedän, haluanko todella vielä jatkaa pelaamista.
Selänne ilmoittanee jatkostaan 1. heinäkuuta, kuten on aiempina vuosinakin ollut tapana. Jatkamista puoltaa hyvät tehot tältäkin kaudelta. Kehäraakiksi Selänne ei aio jäädä.
– En ole menettänyt paljoakaan, joten se on hyvä asia. Mutta niin sen pitääkin olla. En halua olla kaveri joka vain yrittää selviytyä jäällä. Kun pelaan, haluan olla tehokas.
– Joinain päivinä ajattelen “mitä oikein teen täällä”, mutta vielä on enemmän päiviä jolloin ajattelen kuinka mahtavaa tämä on.
Erikoiskampanja SuomiKiekko-sivuston lukijoille: Tarjoamme ”Maailmanmestarit 2011” Tupla-DVD:n kaikille Unibetin uusille asiakkaille ILMAISEKSI! Samalla sinä kuittaat jopa 100 euron bonuksen! Osallistu kampanjaan ja lue tarkemmat ohjeet täältä!
LUE MYÖS:
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
Teemu Selänne valottaa hieman mahdollista uransa jatkoa. Selänteen kausi on mennyt henkilökohtaisella tasolla loistavasti, ja Selänne ajattelee positiivisesti tulevaisuudestaan.
– Isompi osa minusta haluaa jatkaa kuin lopettaa. Mutta päätöksen pitää olla sataprosenttinen, jos aion jatkaa, Selänne kertoo