NHL-supertähti jättäytyi sivuun – avautui vaikeuksistaan: ”Se lamaannutti minut”
Tampa Bay Lightningin supertähti Victor Hedman, 35, jättäytyi viime maaliskuussa sivuun joukkueensa toiminnasta henkilökohtaisten syiden vuoksi. Hän ei sen jälkeen pelannut enää loppukauden aikana.
Ruotsalaispuolustaja kertoi myöhemmin, että hänen poissaolonsa johtui mielenterveydellisistä syistä. Nyt Hedman kertoo asiasta lisää NHL:n verkkosivujen haastattelussa. Hän kertoo kärsineensä suorituspaineista.
– Se ei oikeastaan ollut alakuloisuutta, vaan suorituspainetta. Sellaista paineen tunnetta rinnassa heti pelipäivän koittaessa. Se tavallaan lamaannutti minut. Kun aiemmin tein virheen, pystyin unohtamaan sen, mutta enää en pystynyt siihen. Enkä tuntenut oloani fyysisestikään täysin sataprosenttiseksi, Hedman kuvailee.
Hedman oli viime kaudella sivussa myös loukkaantumisten takia ja pelasi koko kaudella vain 33 ottelua tehoin 1+16. Hän pelasi myös helmikuun olympialaiset Ruotsin paidassa.
Hedman kertoo olleen tärkeää pitää jääkiekosta taukoa.
– Joku kertoi minulle, että joskus hyvän johtajan oikea teko joukkueen eteen on ottaa etäisyyttä. Ajattelin, että se oli oikea päätös minulle. En ollut oma itseni jäällä. Tunsin, etten auttanut joukkuetta. Joten minusta tuntui, että joukkueen kannalta parasta oli, että keskityn itseeni. En kadu sitä päätöstä lainkaan.
Nyt Hedman kertoo olevansa valmis palaamaan tositoimiin. Niin fyysisesti kuin henkisestikin.
– Kyse on siitä, että tunnen oloni terveeksi ja että kroppani on haluamassani kunnossa. Kun olen jäällä ja kuntosalilla ja tunnen oloni hyväksi, se tietenkin helpottaa myös henkistä puolta, kun tuntee pystyvänsä suoriutumaan työstään täysillä.
– Olen varma, että minulla kestää muutaman pelin päästä takaisin rytmiin, koska en ole pelannut pitkään aikaan. Mutta olen todella virkeä, nälkäinen ja motivoitunut menemään kentälle ja pelaamaan parasta jääkiekkoani.
Tampan kapteenina toimiva Hedman on edustanut seuraa jo 17 kautta. Hän on voittanut kaksi Stanley Cupia sekä parhaalle puolustajalle jaettavan Norris Trophyn kertaalleen. Hedmanin kahdeksan miljoonan dollarin kausitienestit takaava sopimus kattaa kesään 2029 saakka.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kissa vei Tommi Niemelän kielen murskatappion jälkeen: ”Ei mulla ole mitään sanottavaa”
- HIFK:n hyökkääjävärväys nousi sankariksi – Ilveksen vahvistus isoissa vaikeuksissa
- Pohjois-Amerikassa pyöräytettiin vaihtokauppa – tietää huonoa Tapparalle?
- Brad Marchandilta tyly kuitti toisen NHL-seuran kapteenivalintaan
- IS: Antti Pennasen sopimus katkolla ensi keväänä – nyt tuli merkittävä tieto!
- HIFK:n uusi vahvistus yhä sivussa – nyt selvisi paluuaikataulu
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- NL-kausi 2026-27: Suomalaiset, tv, ottelut, tulokset
- Liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä – valmentaja teki poikkeuksellisen ratkaisun
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa
- Urheilucast: Jokerit heitti verkot vesille – kiikarit NHL:ssä!
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden