Urheilucast: Benjamin Rautiaisen NHL-diilistä uutta tietoa – jatkaa sittenkin Tapparassa?
Tappara-tähti Benjamin Rautiaisen viime viikolla solmima NHL-sopimus ei välttämättä tarkoita sitä, että Liigan pistekuningas lähtisi lopullisesti Pohjois-Amerikkaan vielä ensi kaudella.
Urheilucastin saamien tietojen mukaan 20-vuotiaan superlupauksen sopimuksessa on yksityiskohta, joka voi pitää hänet Tapparassa myös ensi kaudella.
– Se on sitten joko NHL tai Tappara, mutta ei mitään siltä väliltä. Tästä on Urheilucastin tietojen mukaan jo informoitu Tampan organisaatiota, ja siellä on asian kanssa ikään kuin tehty rauha, podcastia juontava Esko Seppänen kertoo.
Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että mikäli Rautiainen ei onnistu raivaamaan paikkaansa suoraan Tampa Bayn NHL-miehistöön, ei seuraava osoite olisi farmiliiga AHL. Sen sijaan hyökkääjä palaisi vielä vuodeksi Tapparan riveihin.
Järjestely olisi merkittävä sekä pelaajan että tamperelaisseuran kannalta.
Rautiainen nousi päättyneellä kaudella koko Liigan supertähdeksi. Tapparan mestaruuteen päättyneellä kaudella nuorukainen takoi 59 runkosarjaottelussa huimat tehot 25+52=77, joilla hän voitti koko sarjan pistepörssin.
Tampa Bay palkitsi läpimurtokauden kolmivuotisella NHL-tulokassopimuksella, mutta lopullinen ratkaisu ensi kauden pelipaikasta näyttää odottavan vielä syksyyn asti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti