Juuso Välimäki: uusi seura
Pohjois-Amerikassa jo syksyllä 2015 debytoinut puolustaja Juuso Välimäki palaa tulevaksi kaudeksi Eurooppaan. Välimäki on solminut kaksivuotisen sopimuksella SHL:ssä pelaavan Brynäs IF:n kanssa.
Välimäki, 27, siirtyy Ruotsin pääsarjaan Carolina Hurricanesin organisaatiosta, johon mies kaupattiin kesken viime kauden Utah Mammothista.
Brynäsin urheilujohtaja Johan Alcén odottaa Välimäestä yhtä SHL:n kärkipuolustajista.
– Juuso on isokokoinen ja taitava puolustaja, jolla on kaikki ainekset olla SHL:n huippupelaaja. Hän on osoittanut potentiaalinsa NHL:n korkeimmalla tasolla, ja hänen tämän kauden loppunsa AHL:ssä vahvistaa myös hänen korkeaa laatuaan.
– Sitä, että hänet valittiin Suomen neljän maan joukkueeseen, voidaan pitää erittäin hyvänä saavutuksena. Juuso on myös henkilö, joka välittää joukkuetovereistaan ja sopii hyvin identiteettiimme, Alcén kommentoi seuran tiedotteessa.
Calgary Flamesin kesän 2017 ykköskierroksen varaus on pelannut urallaan 271 NHL-ottelua edustaen Calgaryä, Arizona Coyotesia sekä tämän seuraajaa Utahia.
Päättyneellä kaudella mies jäi kuitenkin kokonaan ilman NHL-vastuuta. Välimäki nakutti 27 AHL:n runkosarjapelissä vakuuttavat tehot 7+16=23. Puolustajan kausi päättyi tappioon AHL:n finaalisarjassa. 21 pudotuspelissä Välimäki keräsi tehot 5+9=14.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se tapahtui: Jussi Ahokas sai huippupestin
- Liigan tehomies Peter Quenneville: uusi seura
- Toimittaja: Jussi Ahokkaalle tarjottiin huippupestiä – hylkäsi sen!
- Nimet paperissa – Montreal Canadiens sopimukseen entisen kärkivarauksen kanssa
- Kaksimetrinen suomalaisjärkäle: NHL-sopimus!
- Suomen 16-vuotias NHL-superlupaus: Pohjois-Amerikka kutsuu!
- Yli 40 miljoonaa dollaria – jättikaupassa treidattu hyökkääjä löi rahoiksi NHL:ssä!
- Lähde: KHL-seura virittelee hankintaa Dallasista – yli 400 NHL-ottelun mies tähtäimessä
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Huippu-uutinen – Liigan superlupaus teki NHL-sopimuksen!
- Aleksander Barkov muutti Jaromir Jagrin uran – ”Antoi minulle kolme lisävuotta NHL:ssä”
- Neuvottelut käynnissä – Rasmus Ristolaisesta kova NHL-huhu
- Mikko Rantasen Dallasissa tapahtuu – yllättävä NHL-seura haluaa maalitykin
- Ryan Lasch: uusi seura selvillä!
- Nyt väläytellään hurjaa ratkaisua – Patrik Laine NHL-supertähden rinnalle?
- Tapparan mestarihyökkääjä: uusi seura!
- Jarmo Kekäläinen teki kovan päätöksen – Buffalo sai haluamansa
- Liigasta tuttu tähtipuolustaja lähtee pitkäaikaisesta seurastaan – huhut vievät Jokereihin!
- HIFK:n hankinta jäi flopiksi – uusi seura löytyi
- Suomalaisjärkäle palkittiin – NHL-sopimus kouraan!