Jokereille jättimäinen takaisku – tähtihankinta leikkauspöydälle!
Helsingin Jokerit sai huonoja uutisia vain kuukausia ennen uuden Liiga-kauden alkua. Seura tiedotti sosiaalisen median kanavissaan, että kesän nimekkäimpiin hankintoihin kuuluva Olli Juolevi joutuu leikkaushoitoon tutkimuksissa ilmenneen vamman vuoksi.
Jokerien mukaan vamma on peräisin jo viime kevään Liigan pudotuspeleistä.
– Vamma on peräisin viime kevään Liigan pudotuspeleistä ja päätti puolustajan kauden. Juolevi on jo aloittanut kuntoutuksen leikkaustoimenpiteestä, ja toipumisaikataulu tarkentuu myöhemmin, seura kertoo Instagram-julkaisussaan.
Takaisku on merkittävä etenkin siksi, että Juolevin odotettiin olevan yksi Jokerien puolustuksen kulmakivistä tulevalla Liiga-kaudella.
28-vuotiaan puolustajan uralla loukkaantumiset ovat tulleet valitettavan tutuiksi. Viime kaudella Juolevi pelasi Tapparan mestaruusjoukkueessa vain 26 ottelua. Sitä edeltäneellä kaudella otteluita kertyi ainoastaan 18.
Juolevin tarina on yksi suomalaisen jääkiekon suurista mitä jos -kertomuksista. Puolustaja varattiin NHL:ään kesällä 2016 koko varaustilaisuuden viidentenä pelaajana, ja hänen odotettiin nousevan maailman huippupuolustajien joukkoon.
NHL-ura ei kuitenkaan koskaan lähtenyt täysin lentoon, osittain jatkuvien loukkaantumisten vuoksi. Silti Juolevi ehti pelata taalajäillä yhteensä 105 NHL-ottelua.
Nyt Jokerit joutuu odottamaan lisätietoja tähtipuolustajansa tilanteesta. Toistaiseksi on epäselvää, kuinka paljon leikkaus vaikuttaa Juolevin valmistautumiseen ja ensi kauden alkuun.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HIFK:n hankinta jäi flopiksi – uusi seura löytyi
- Nyt väläytellään hurjaa ratkaisua – Patrik Laine NHL-supertähden rinnalle?
- Neuvottelut käynnissä – Rasmus Ristolaisesta kova NHL-huhu
- Tapparan mestarihyökkääjä: uusi seura!
- Mikko Rantasen Dallasissa tapahtuu – yllättävä NHL-seura haluaa maalitykin
- Suomalaisjärkäle palkittiin – NHL-sopimus kouraan!
- HS: Fanien raivo roihahti – Jokerit-pomo kertoo, miksi kohuttu ratkaisu tehtiin
- Siirtopommi muhii – Jarmo Kekäläiselle avautui valtava mahdollisuus!
- Matka jatkuu – KalPan tehomiehelle uusi seura!
- NHL-supertähti muutti mielensä – hyväksyi siirron Dallasiin!
- Tommi Kivistö jättää joukkueensa vakavien perhesyiden vuoksi – entinen Liiga-puolustaja värvättiin tilalle
- Neuvottelut käynnissä – Rasmus Ristolaisesta kova NHL-huhu
- Mikko Rantasen Dallasissa tapahtuu – yllättävä NHL-seura haluaa maalitykin
- Pikkuleijonien ykkösvahti siirtyy rapakon taakse – tässä uusi osoite
- Tapparan mestarihyökkääjä: uusi seura!
- Nyt väläytellään hurjaa ratkaisua – Patrik Laine NHL-supertähden rinnalle?
- SHL-maalivahti siirtyy Liigaan – tässä uusi osoite!
- Tehopuolustaja palaa Liigaan – Expressen: Tässä uusi seura
- Urheilucast: Kultaleijonan rahakas NHL-tarjous sivu suun – taustalla uskomaton syy
- NHL-supertähti muutti mielensä – hyväksyi siirron Dallasiin!