Leijonilla on positiivinen ongelma – näin Antti Pennanen kommentoi
ZÜRICH. Leijonien pelit MM-kisoissa ovat lähteneet vahvasti liikkeelle. Suomi onnistui nappaamaan rutiinivoitot Saksasta ja Unkarista sekä kaatamaan Yhdysvallat ja näin käytännössä varmistamaan paikkansa lohkon kahden parhaan joukkueen joukossa.
Heikkoa lenkkiä Leijonien kokoonpanosta ei löydy. Kaikki ketjut ovat saaneet onnistumisia maalienkin muodossa.
Nyt ketjut menevät uusiksi, kun Mikael Granlund liittyy joukkueeseen. Mahdollisesti myös Buffalo Sabresin Konsta Helenius lähtee MM-kisoihin.
Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen ei kuitenkaan ole huolissaan siitä, että ketjuja joudutaan muuttamaan ja hienosti pelanneita pelimiehiä tiputtamaan ulos kokoonpanosta.
– Ei se ikinä ole helppoa laittaa pelaajaa pois, mutta joukkue on niin sitoutunut, että tuollaiset muutokset on helpompia tehdä, Pennanen kommentoi Yhdysvallat-ottelun jälkeen.
Leijonat kohtaa seuraavaksi MM-kisoissa torstaina Latvian. Pennanen ei osannut vielä varmuudella sanoa, pelaako Granlund jo Latviaa vastaan.
Tiistaina Pennanen ja leijonajoukkue viettävät vapaapäivää. Omaa ohjelmaansa päävalmentaja kommentoi lyhyesti hymy huulillaan.
– Pidetään salaisuutena.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tappara vahvistuu Ässistä siirtyvällä hyökkääjällä
- Leijonilla on positiivinen ongelma – näin Antti Pennanen kommentoi
- MM-kisoista tuttu leijonapakki siirtyy SM-liigaan
- Patrik Laine: Tällainen Aleksander Barkov on, kun kamerat sammuvat
- Huh huh! NHL:n seiskapeli ratkesi trillerissä jatkoajalla
- Yksi kysymys sai Antti Pennasen vaitonaiseksi: ”En saa sanoa mitään”
- Aatu Rädyn vinkki pelasti Leijonat tiukasta paikasta: ”Sanoin Jupelle, että…”
- Olli Jokinen MTV:llä: tämä NHL-mies olisi viimeinen silaus Leijonien MM-joukkueeseen
- Leijonilta myrskyvaroitus: USA kumoon – NHL-mies tehoili!
- Leijonille takaisku: NHL-mies loukkaantui!
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Liiga-mestari ratkeaa! Tappara-KooKoo ketjut, tv-lähetykset ja selostaja
- Nyt ei tilastot päätä huimaa – Kärpiltä erikoinen ulkomaalaishankinta
- Lehti: Tappara jysäytti uuden pelaajahankinnan tiskiin!
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa
- Nyt on Liigalla vetovoimaa – Sveitsin mestari siirtyy Suomeen!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!