Kanada shokkitappion partaalla – MM-kisojen pikkumaa piinasi supertähtiä hurjassa trillerissä!
Norja oli torstaina vain minuuttien päässä jääkiekon MM-kisojen tähän asti suurimmasta jymy-yllätyksestä, mutta turnauksen ennakkosuosikki Kanada pelasti lopulta nahkansa jatkoajalla maalein 6–5.
Turnauksessa jo Slovenian ja Italian kaatanut Norja tuli otteluun hurjalla energialla ja yllätti NHL-tähtisikermän täysin avauserässä. Reilussa 11 minuutissa norjalaiset karkasivat jo 2–0-johtoon ylimielisesti aloittaneen Kanadan kustannuksella.
Kanada sai kuitenkin pelin tasoihin avauserän lopulla, kun Mark Scheifele iski kaksi maalia.
Norja ei tästä taipunut. Toisen erän alussa Noah Steen vei norjalaiset jälleen johtoon ylivoimalla. Kanada tasoitti myöhemmin erässä, kun Gabe Vilardi onnistui ylivoimalla Scheifelen tarjoilusta.
Kolmannen erän alku näytti jo kääntävän ottelun Kanadalle. Dylan Cozens iski alivoimalla Kanadan ensimmäistä kertaa johtoon vain 34 sekunnin pelin jälkeen.
Norja ei kuitenkaan hyytynyt, vaan nousi uudelleen kuskin paikalle. Liigastakin tuttu Christian Kasastul sekä vasta 18-vuotias Tinus Koblar toivat altavastaajan jälleen 5–4-johtoon.
Kanada nousi kuitenkin viime hetkellä rinnalle. Ilman maalivahtia pelannut tähtisikermä sai palkinnon, kun Ryan O’Reilly tasoitti tilanteeksi 5–5 vain 1.39 ennen varsinaisen peliajan loppua.
Jatkoajalla ratkaisu tuli nopeasti. Kolmella kolmea vastaan Kanada pyöritti Norjan puolustuksen täysin solmuun, ja Evan Bouchard tarjoili takatolpalle tyhjän maalin Scheifelelle, joka viimeisteli hattutemppunsa ja Kanadan 6–5-voiton vain 29 sekunnin jatkoajan jälkeen.
Kanada menetti samalla turnauksen ensimmäisen pisteensä, sillä aiemmista otteluista oli tuliaisina pelkkiä kolmen pisteen voittoja. Norja puolestaan on kerännyt neljästä ottelustaan jo komeat seitsemän pistettä.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonille karu takaisku! Taas yhden pelaajan kisat ohi
- Kanada shokkitappion partaalla – MM-kisojen pikkumaa piinasi supertähtiä hurjassa trillerissä!
- Leijonat murskasi Latvian: nelosketju ilmiliekeissä – yksi mies jätti pelin kesken
- Konsta Helenius Leijonien kuumasta kysymyksestä: ”Kyllähän se mulle kävisi”
- Sidney Crosby IS:lle: Tätä mieltä Jesse Puljujärvestä – ”Kun hän pelasi Pittsburghissa…”
- Mihin ketjuun Konsta Helenius pitäisi istuttaa Leijonissa? Tätä mieltä ovat ”Bambi” Lehtonen ja Jussi Jokinen Viaplaylla
- Liigan hopeajoukkue KooKoo: kaksi pelaajakiinnitystä julki
- Hetkinen! Latvialta on tulossa yllätys Leijonille
- Mikael Granlund pääsee irti – Leijonat pisti hurjan ykkösketjun kasaan!
- Nyt tulee kokoa ja voimaa: MM-leiritykseen kutsuttu hyökkääjä Liigaan!
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat