Onko Suomella jo valmis tehoketju MM-kisoihin? ”Hyviä pelaajia kaikki kolme”
Perjantaina Leijonat jyräsi 10-5 voittoon Tanskasta. Ottelussa Suomen näkyvin osuus oli ykkösketju, jonka muodostivat Patrik Puistola, Janne Kuokkanen ja Aku Räty.
Kolmikon kemiat toimivat hienosti yhdessä, ja trio iski maaleja toisensa perään. Puistola iski tehot 2+1. Kuokkanen 1+4 ja Räty 1+1.
Ottelun jälkeen Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen antoi kolmikolle ansaitut kehut.
– Kuokkasen esitys oli erinomainen tänään. Puistola me tiedetään, on pelannut MM-kisoissa ennenkin. Aku on erinomaisessa vireessä ja hänellä on kova luisteluvoima. Oli hienoa nähdä, että Kuokkanen sai tuollaisen onnistumisen maajoukkueessa. 50 pistettä SHL:ssä kertovat pelaajan laadusta, Pennanen hekutti haastattelussa.
Ykkösketjun keskellä pelannut Kuokkanen on tehnyt kovaa jälkeä kovissa sarjoissa, mutta maajoukkueessa miestä ei ole vielä juuri nähty.
– Erittäin älykäs pelaaja, niin kuin tänään nähtiin. Olen tosi iloinen hänen puolestaan, että hän sai sellaisen onnistumisen maajoukkueessa, joka antaa itseluottamusta, Pennanen suitsuttaa.
Ykkösketjun kemiat toimivat niin hienosti yhteen, että kolmikko voisi olla jo valmis kolmosvitja MM-kisoihin. Pennanen vielä toppuuttelee ajatuksen kanssa.
– No ei mennä MM-kisoihin vielä. NHL:ssäkin on pudotuspelejä vielä pelaamatta. Hyviä pelaajia ovat kaikki kolme, ja valinnat tulevat olemaan tiukkoja, Pennanen sanoo.
Kilpailu pelipaikoista MM-kisoista on tänä keväänä poikkeuksellisen kovaa. Ykkösketjun vasemmassa laidassa viilettänyt Puistola ei kuitenkaan näe, että ykkösketju olisi saanut lisää virtaa painetilanteesta.
– Ei sitä tule mietittyä. Totta kai yrittää tehdä parhaansa, mutta turha sitä on miettiä. Se on valmennuksen päätös, kun sen aika on, Puistola sanoo.
– Saatiin vähän hyökkäyspeliä pyörimään kuin Latvia-pelissä. Kuokkanen on erinomainen pelintekijä ja näkee kentän hyvin. Aku on tosi taitava ja pystyy viimeistelemään. Itse koitan pörrätä siinä mukana sitten.
MM-kisoissa Suomen joukkueessa nähdään Aleksander Barkov, joka on yksi maailman parhaista kahdensuunnan hyökkääjistä. Millainen kokemus olisi päästä pelaamaan Barkovin kanssa?
– Varmasti ainutlaatuinen. Harvoin pääsee niin hyvien pelaajien kanssa samaan joukkueeseen. On maailman huippupelaaja. Olisihan se totta kai hienoa, Puistola sanoo.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta