Kultaleijona Harri Pesonen palaa Liigaan – ”Edelleen huippukunnossa”
Leijonien paidassa olympiakullan sekä kaksi MM-kultaa voittanut Harri Pesonen palaa Liigaan 14 vuoden tauon jälkeen. 37-vuotias laitahyökkääjä on solminut kaksivuotisen sopimuksen JYPin kanssa.
JYPin historian molempia Suomen mestaruuksia voittamassa ollut Pesonen on edustanut viiden viime kauden ajan sveitsiläisestä SCL Tigersia, jonka kapteenina leijonakonkari toimi neljän viimeisimmän kauden ajan.
– Pesonen tuo joukkueeseemme voittamisen kulttuuria. Hän on kokenut mitä voittaminen vaatii ja oppinut elämään uransa aikana laadukasta urheilijan arkea, JYPin urheilutoimenjohtaja Simo Mälkiä kertoo tiedotteessa.
– 37-vuotiaana hän on edelleen huippukunnossa ja haluaa tulla JYPiin voittamaan, Mälkiä lisää.
– Pesonen laittaa joukkueen edun itsensä edelle. Hän tulee olemaan joukkueessamme liideri, joka näyttää eteen jäällä, että sen ulkopuolella. Pesonen tuo johtajuuden lisäksi joukkueeseemme lisää ratkaisukykyä ja etenkin hyökkäyspään osaamista, Mälkiä luettelee.
Pesonen pelasi kuluneella kaudella Sveitsin liigassa 45 ottelua tehoin 14+14=28. Hyökkääjä on edustanut Leijonia kolmissa edellisissä MM-kisoissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kärpät teki kovan siirtoliikkeen – kokenut maajoukkuehyökkääjä haaviin
- Uusi joukkue – Eero Elo teki yllätysratkaisun!
- Benjamin Rautiainen teki ison paljastuksen: ”Haluan tuoda sen julki”
- Paljastus: tästä syystä Detroitin supertähti jätti siirtopyynnön
- Ässät kiinnitti luottomiehensä – SHL-konkarille jatkosopimus
- John Tortorellalta yllätyspäätös – jättää Vegasin!
- Valtteri Puustinen palaa Eurooppaan – siirto huippuseuraan varmistui
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Sami Aittokallio löysi uuden joukkueen
- Norjan MM-pronssijoukkueen nuori lupaus: NHL-seurat kintereillä
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!