HIFK pamautti tiskiin kovan kaappauksen – haaviin nuori huippupuolustaja
HIFK vahvistaa takalinjojaan nimekkäällä puolustajanimellä. Seura tiedotti maanantaina kaksivuotisesta sopimuksesta Kasper Puution, 23, kanssa.
Ässistä HIFK:hon saapuva puolustaja on ehtinyt kerätä nuoresta iästään huolimatta Liiga-kokemusta jo 271 ottelun verran. Tehopisteitä näissä otteluissa Puutio on nakutellut 28+58=86. Kuluneella kaudella Porin Ässien kapteenistoon kuulunut puolustaja nakutti 48 pelissä tehot 5+17=22.
IFK:n päävalmentaja Olli Jokinen on pitänyt Puutiota silmällä jo pitkään.
– Yritimme aikoinaan saada häntä jo Mikkeliin, mutta silloin sopimus meni ohi. Hienoa, että saatiin mies nyt tänne, Jokinen iloitsee seuran tiedotteessa.
Jokisen mukaan Puutiossa on vielä paljon kasvunvaraa – ja juuri se tekee hankinnasta erityisen mielenkiintoisen.
– Puutio on nuori, urallaan eteenpäin menevä pelaaja. Hän on ottanut valtavasti steppejä kokonaisvaltaisessa pelaamisessa. Ison potentiaalin omaava puolustaja, joka haluaa edetä urallaan.
– Nuorella pelaajalla on varmasti vielä kehitettävää. Hän on hyvä ylivoimapelaaja ja tuo meille liikettä ja vauhtia peliin. Isoimmat vahvuudet ovat nimenomaan kiekollisessa pelissä ja avauspelissä, Jokinen listaa.
Kahden kauden ajan Ässiä edustanut Puutio on edustanut Liigassa aiemmin Kärppiä, KalPaa sekä Pelicansia.
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!