HIFK hurjastelee siirtomarkkinoilla – Olli Jokiselle tuttu hyökkääjä haaviin!
HIFK on solminut kaksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Ottoville Leppäsen kanssa. 28-vuotias hyökkääjä siirtyy helsinkiläisten riveihin naapuriseura Kiekko-Espoosta.
Leppänen näkee siirron tärkeänä askeleena urallaan.
– Tosi hyvät fiilikset. HIFK on legendaarinen joukkue, jolla on aina mahdollisuus menestyä, ja sellaisessa haluaa aina olla mukana. Tilaisuuden tullen oli nopeasti selvää, että tänne haluan tulla, Leppänen kommentoi seuran tiedotteessa.
Leppänen pelasi kaudella 2023–24 HIFK:n nykyisen päävalmentajan Olli Jokisen alaisuudessa Mikkelin Jukureissa.
Jokinen näkee hyökkääjässä paljon käyttämätöntä potentiaalia.
– Meillä on isot odotukset siitä, että hän pystyy ottamaan seuraavan stepin hyökkäävämmässä roolissa. Pisteitä hän on tehnyt juniorijääkiekossa, joten potentiaalia löytyy myös siihen. Meidän tehtävämme on tarjota työkalut kehittymiseen, Jokinen kertoo.
Kuluneella kaudella Leppänen pelasi 56 runkosarjaottelua tehoin 5+14. Kolmen Liiga-kauden aikana hän on koonnut yhteensä 20 maalia ja 30 syöttöpistettä.
Ennen Suomeen paluutaan Leppänen pelasi Yhdysvaltain yliopistosarjassa sekä esiintyi lyhyesti ECHL:ssä.
HIFK tiedotti torstaina myös hyökkääjä Niko Huuhtasen hankinnasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta