Ei ainoastaan Aleksander Barkov – myös toinen Floridan NHL-tähti haluaa MM-kisoihin
Leijonat on saamassa järisyttäviä vahvistuksia kevään MM-kisoihin Sveitsiin matkaavaan joukkueeseensa. Jo keskiviikkona Florida Panthersin supertähti Aleksander Barkovin tyttöystävä lipsautti haastattelussa miehensä edustavan Suomea MM-jäillä.
Nyt hallitsevan NHL-mestarin leiristä kantautuu lisää iloisia suomalaisuutisia. Panthersin päävalmentaja Paul Maurice kertoo tällä hetkellä vammasta toipuvan Anton Lundellin haluavan pelata MM-kisoissa.
Mauricen mukaan seura ei kuitenkaan ole Lundellin aikeista innoissaan.
– Emme halua hänen menevän kisoihin, jos vamma hieman vaivaa häntä. Haluaisimme hänen keskittyvän harjoitteluun. Jos hän menisi kisoihin, treenikausi siirtyisi pitkälle kesään, Maurice totesi NHL:n kotisivuilla.
Jääkiekon MM-kisat käynnistyvät 15. toukokuuta. Lundell on jo harjoitellut joukkueensa mukana, muttei ollut pelaavassa kokoonpanossa runkosarjan päätösottelussa. Aikaa toipumiseen ennen MM-kisoja siis olisi rutkasti.
Kaksi edellistä Stanley Cupin mestaruutta voittaneen Panthersin kausi päättyi torstain vastaisena yönä runkosarjaan. Joukkue voitti kauden päätöskamppailussaan Detroit Red Wingsin murskalukemin 8-1.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- The Fourth Period: Darnell Nurse hyväksyisi siirron ainakin näihin NHL-seuroihin
- Leevi Teissala löysi uuden joukkueen!
- Vegas Golden Knightsille tipahti surkeita uutisia NHL-finaaleissa
- John Tortorella tulistui toimittajalle tappion jälkeen: ”Ei h*lvetti”
- Sebastian Aholta jäätävä temppu – Carolina nousi voiton päähän Stanley Cupista!
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta