NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
Tampa Bay Lightning ja Boston Bruins ottivat viime yönä toisistaan mittaa ulkoilmaottelussa. Joukkueet kohtasivat Floridassa NFL-seura Tampa Bay Buccaneersin kotistadionilla yli 60 000 katsojan edessä. Katsojat saivat viihdettä koko rahan edestä.
Ottelussa nähtiin harvinainen tappelu maalivahtien välillä. Kaikki lähti liikkeelle, kun Bostonin torjuja Jeremy Swayman hermostui, kun Branden Hagel iski mailallaan häntä varusteisiin. Swayman kävi hyökkääjän päälle ja antoi tälle useamman mojovan iskun.
Tampa Bayn maalivahti Andrei Vasilevski reagoi tähän välittömästi. Hän ryntäsi omasta päästään Swaymanin kimppuun ja maalivahdit kohtasivat toisensa keskiympyrässä. Molemmat maalivahdit saivat iskuja perille, mutta tappelu päättyi lyhyeen, kun Vasilevski sai horjutettua Swaymanin tasapainoa.
Tappelu muodosti kuitenkin vain pienen osan ottelun vauhdikkaasta käsikirjoituksesta. Ottelun alkupuolisko oli Bostonin dominointia, ja joukkue marssi 5-1 johtoon. Tampa Bay kasasi rivensä ottelun jälkimmäisellä puoliskolla ja onnistui vielä nousemaan kotiyleisönsä edessä 5-5 tasalukemiin.
Ottelun ratkaisu venyi lopulta rangaistuslaukauskilpailuun asti. Ainoa onnistuja kisassa oli Jake Guentzel, ja näin Tampa Bay voitti ottelun 6-5.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!