Ruotsalaistoimittajalta kovaa puhetta Suomen ja Ruotsin välisestä MM-välierästä!
Nuoret Leijonat kohtaa sunnuntai-iltana U20 MM-kisojen välieräottelussa Ruotsin. Matsi starttaa kello 23.30.
Suomen vastustaja ei ole helpoimmasta päästä. Tähän mennessä Ruotsi on voittanut kaikki viisi otteluaan. Vakuuttavin esitys nähtiin alkusarjan päätösottelussa, kun juniorikruunut kaatoivat Yhdysvallat 6-3.
Expressenin toimittaja Sanny Lindström uskoo Ruotsin olevan vahvoilla. Hänen mukaansa aiempina vuosina Ruotsin juniorit ovat kärsineet liian kovista paineista, joita media on asettanut.
– Halukkuutemme Ruotsin mestaruudelle on luonut liian kovat paineet, jotka ovat kenties olleet kohtuuttomat nuorten pelaajien kannettavaksi, Lindström kirjoittaa.
Lindström ei usko, että tällä kertaa paineet vaikuttavat Ruotsin joukkueeseen, vaan joukkue on ”yksinkertaisesti liian hyvä siihen”. Ruotsin kiekkoliittokin on panostanut nimenomaan mentaalipuolen valmentamiseen viime vuosien kokemusten jälkeen.
Ainoana Ruotsin haasteena Lindström mainitsee Suomen nopeuden, mutta asia on ratkaistavissa ruotsalaispuolustajien tiukalla vartioinnilla keskialueella. Lindström näkeekin vain yhden asian, joka voi seisoa Ruotsin voiton tiellä.
Eikä se ole suinkaan Suomi.
– Ainoa asia, joka voi pysäyttää tämän Ruotsin joukkueen on, jos he epäröivät ja alkavat passiivisiksi, Lindström kirjoittaa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- Lehti: HIFK:n ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut