Nuorten Leijonien hyökkääjälle huipputärkeitä onnistumisia: ”Ollut vähän vaikeampi kausi”
Nuorten Leijonien taival alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa alkoi 6-2-voitolla Tanskasta.
Lähtöasetelma otteluun oli selkeä: Nuoret Leijonat lähti peliin selvänä ennakkosuosikkina. Se näkyi lopulta selkeästi myös laukaustilastossa, joka meni Suomelle 43-10.
Tästä huolimatta ottelu antoi hyvää oppia Nuorille Leijonille turnauksen jatkoon. Hyökkääjä Roope Vesterisen mukaan pelin tärkein anti joukkueelle oli johtoasemassa pelaaminen.
– Tämä on pitkä turnaus ja tulee varmasti muitakin pelejä joissa pelataan johdossa. Ehkä tiettyä tylyyttä noihin että pistetään kiekkoa syviin ettei vastustajat käännä, Vesterinen kertoi SuomiKiekolle.
Vesterinen teki Tanskan verkkoon kaksi maalia. Hänelle kuluva kausi HPK:ssa on ollut pisteiden valossa hankala, kun 29 ottelun jälkeen kasassa ovat vasta tehot 1+3. Nyt Vesterinen sai heti turnauksen avausotteluun isoja onnistumisia.
– On ollut itsellä vähän vaikeampi kausi Liigassa ja ei ole niin paljoa tullut tulosta mitä olen odottanut. Oli kiva saada onnistumisia ja auttaa myös joukkuetta, koska joukkueellehan tässä pelataan. Kaverit antoi hyviä passeja niin oli helppo laittaa, Vesterinen kertoo.
Vesterinen pelasi Nuorten Leijonien kolmosketjussa Jasper Kuhdan sekä Leo Tuuvan kanssa. Kyseinen ketju oli Suomen tehokkain, kun Kuhta iski tehot 0+3 ja Tuuva 0+2.
– Hyökkäyspäähän ihan hyvää tekemistä meidän ketjulta. Sellaista tiettyä oveluutta ja suoraviivaisuutta. Sitä tuolla hyökkäysalueella kaivataan jos haluaa tehdä maaleja. Vähän pitää parantaa vielä puolustuspäähän. Aika paljon kääntyi kiekot omiin, Vesterinen arvioi.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nuorten Leijonien hyökkääjälle huipputärkeitä onnistumisia: ”Ollut vähän vaikeampi kausi”
- Suomen NHL-kohulupaus löysi viimein uuden seuran
- Näin Lauri Mikkola arvioi Nuorten Leijonien kehityskohteita: ”Välillä meni vähän pelailuksi”
- Nuorille Leijonille vakuuttava voitto MM-avauksessa!
- EHT-turnauksessa loukkaantunut suomalaispuolustaja: pitkä poissaolo
- Kahdeksan maalia! Ilves hirmuiskussa
- MM-kisat käyntiin – tässä Nuorten Leijonien kentälliset avausotteluun!
- IL: Jokereille kova kaappaus SM-liigasta
- Tappara muisti Pate Mustajärveä ja otti murskavoiton
- MM-turnaus alkaa! Näin maat pelasivat ennen U20-kisoja
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!