NHL:stä ja Liigasta tuttu suomalaisvahti: uusi seura selvillä!
Suomalaismaalivahti Christopher Gibson, 32, on löytänyt uuden seuran.
ICEHL-sarjassa pelaava italialaisseura HC Bolzano kertoo solmineensa Gibsonin kanssa helmikuun alkuun asti voimassa olevan sopimuksen. Gibson siirtyy joukkueeseen paikkaamaan Gianluca Vallinin loukkaantumista.
Gibson ei ole pelannut tällä kaudella vielä missään. Viime kaudella hän edusti ensin Slovakiassa HC Nove Zamkya pelaten 15 ottelua torjuntaprosentilla 88,0. Loppukauden hän pelasi Saksan kakkostasolla EC Kassel Huskiesissa, jossa hän sai tililleen kolme runkosarjaottelua (95,8%) sekä viisi pudotuspeliä (92,3%).
Toissa kaudella Gibson nähtiin Liigassa. Hän siirtyi Lukkoon kauden loppupuoliskolla ja pelasi seurassa 15 runkosarjaottelua (87,7%) sekä kolme pudotuspeliä (89,6%).
Ennen Liigaan siirtymistään Gibson pelasi pitkään Pohjois-Amerikassa. Hän on pelannut urallaan NHL:ssä 16 ottelua New York Islandersin ja Tampa Bay Lightningin riveissä. AHL:ssä Gibson on pelannut 244 ottelua.
Bolzanon päävalmentajana aloitti aiemmin tällä viikolla Doug Shedden, joka luotsasi sitä ennen Liigassa Sportia vajaan kahden kuukauden verran.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta