Raju veto: Liiga-seura potki valmentajat pihalle!
Lahden Pelicans tiedotti maanantaina suurista muutoksista.
Pelicans kertoo verkkosivuillaan, että seuran apuvalmentajat Tony Virta, Jussi Taipale ja Tom Koivisto jättävät tehtävänsä.
– Tony, Jussi ja Tom tekivät erittäin arvokasta työtä Pelicansin organisaatiossa haastavassa tilanteessa. He olivat mukana pitämässä joukkuetta kasassa ja johdattamassa sen sarjapaikan säilyttämiseen. Haluamme kiittää heitä ammattimaisuudesta, sitoutumisesta ja intohimosta, jolla he ovat tehneet työtään seuran hyväksi. Toivotamme kaikille kolmelle kaikkea hyvää ja menestystä tuleviin haasteisiin, urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen sanoo.
Päävalmentaja Sami Kapasen tiimiin liittyvät Pelicansin U20-joukkueessa työskennelleet Teemu Leppänen ja Ville-Matti Koponen. Leppänen oli U20-joukkueen päävalmentaja ja Koponen apuvalmentaja.
– Teemu ja Ville-Matti täydentävät hienosti valmennusryhmäämme. Heidän energiansa, osaamisensa ja näkemyksensä tuovat uutta virtaa joukkueen päivittäiseen tekemiseen. Uskomme, että heidän panoksensa auttaa meitä ottamaan seuraavia askeleita kohti yhteisiä tavoitteitamme, Laukkanen kertoo.
Pelicans on tällä hetkellä Liigassa kolmanneksi viimeisenä. Lahtelaisseura on voittanut edellisestä viidestä ottelustaan vain yhden.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- NHL-vahdille ensimmäinen ottelu lähes kahden vuoden tauon jälkeen – karusti kävi
- Nyt jysähti – NHL:ssä leivottiin megaluokan diili!
- NHL:ssä 38 pelaajan joukkorähinä – maalivahditkin mukana
- Lähde: Maajoukkuetähden sopimus purettu – palaa Liigaan!
- Atro Leppäsen pelipaikka NHL:ssä kiven alla – tässä syy? ”Silkkaa kaaosta”
- Jerry Turkulainen: ura jatkuu tutuissa maisemissa
- NHL:ssä karmea loukkaantuminen: lämäri suuhun – veri ja hampaat lensivät
- Mikael Granlund taas sairastuvalle NHL:ssä – ehti pelata vain yhden ottelun
- Ravintolaillallinen pahasti vihkoon: Jack Hughes joutui leikkaukseen ja pitkälle sairaslomalle
- Oulussa palohälytys – HIFK-fanit asialla
- Lähde: Kanadalaispelurin sopimus purettiin – siirtyy Liigaan!
- Kärpät: hirmuvahvistus!
- Toimittaja: Jokerien maalitykki vaihtaa yllättäen maisemaa!
- Urheilucastin väite: Aatos Koivun lähtö lähenee TPS:stä – nämä Liiga-seurat ovat kimpussa
- Leijonat-hyökkääjä Markus Nurmi: Ensi kauden seura selviämässä
- Jokereista tuttu tähtihyökkääjä: sopimustarjous hylätty – osoite vaihtuu!
- Raimo Helminen: ensi kauden seura selvillä
- Liigasta tuttu suomalaishyökkääjä: lähtöpassit Ruotsissa!
- Tässä Leevi Selänteen uusi seura!
- Valtteri Kemiläinen: ensi kauden seura selvillä