Suomalaispuolustaja ei noudattanut NHL-seuran päätöstä – hyllytettiin seuran toiminnasta
Puolustaja Emil Pieniniemen, 20, ympärillä kuhisee Pohjois-Amerikassa. Hänet on hyllytetty Pittsburgh Penguinsin toiminnasta.
Tapahtumaketju lähti liikkeelle lokakuun alussa. Harjoitusleirin jälkeen Pieniniemi ei onnistunut nappaamaan pelipaikkaa AHL-joukkue Wilkes-Barre/Scranton Penguinsista. Suomalaispuolustaja tiputettiin ECHL-joukkue Wheeling Nailersin riveihin.
Pieniniemi ei kuitenkaan koskaan saapunut Wheelingiin. DKPittsburghSportsin mukaan puolustajalupaus ilmoitti, ettei hän aio mennä ECHL:ään. Osapuolet ovat viime viikot yrittäneet löytää ratkaisua, mutta sellaista ei löytynyt. Niinpä Pittsburgh hyllytti hänet seuran toiminnasta. Näin Pieniniemen pelaajaoikeudet säilyvät seuralla.
DKPittsburghSportsin mukaan Pieniniemi lensi perjantaina omatoimisesti Suomeen.
Viime kaudella Pieniniemi pelasi OHL:ssä. 60 juniorisarjan ottelussa puolustaja nakutti tehot 10+50=60. Nuorten MM-kisoissa hän puolestaan iski kuuteen otteluun tehot 2+1=3.
Pittsburgh varasi Pieniniemen vuoden 2023 varaustilaisuuden 3. kierroksella.
LUE MYÖS
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjän MM-paluusta valtava kohu – nyt jyrähti pääsponsori: uhkaa lähdöllä
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!