Olli Jokinen kertoi, millaiset harjoitukset HIFK:lle vetää surkean esityksen jälkeen: ” Aloitetaan sillä, että…”
HIFK:n tappioputki venyi keskiviikkona jo viiden ottelun mittaiseksi. Tällä kertaa helsinkiläisille tappion tarjoili JYP numeroin 4-1.
Etenkin ottelun alku oli hyvin yksipuolinen. JYP iski kaikki maalinsa ennen kuin ottelu oli ehtinyt ylittää puoliväliään ja rankaisi kovalla kädellä HIFK:n kiekollisista ja puolustualueen virheistä. Loppuottelun JYP pelasikin matalammalla sykkeellä, mikä piti numerot siedettävinä HIFK:n kannalta.
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa HIFK:n päävalmentaja Olli Jokinen kertoi, millaiset harjoitukset hän aikoo torstaina joukkueelleen vetää.
– Huomenna tehdään perinteinen syöttöharjoitus. Aloitetaan sillä, että syötetään lavasta lapaan ja harjoitellaan rystyllä ottamaan haltuun, kämmenellä ottamaan haltuun ja sitten ehkä heitetään muutama lättysyöttökin, Jokinen visioi.
– Systeemit ja rakenteet, miten halutaan pelata, pitäisi olla selkärangassa, kun ollaan 15 viikkoa menty. Kamppailupelaaminen, syöttäminen ja luistelusta pelaaminen… aika perusasioiden äärellä ollaan. Niitä on jumpattu ja yritetään jumpata jatkossakin.
HIFK on 18 pelatun ottelun jälkeen sarjajumbona. Perjantaina helsinkiläisten kausi jatkuu vierasottelulla Tapparaa vastaan.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Tuukka Rask täräytti arvionsa – tässä seuraava suomalainen NHL:n ykkösmaalivahti
- Leijonien EHT-turnaus huipentuu Ruotsia vastaan – kokoonpanossa iso yllätys!
- Carolina kaappasi Toronto-vahdin NHL:n siirtolistalta
- Mikä vaihto! Fanit hullaantuivat Esa Lindellin suorituksesta NHL:ssä: ”Mehän yritämme tappaa hänet”
- Jesse Puljujärvi ensimmäisistä NHL-vuosistaan HBO:lle: ”Olihan se hirveää”
- Antti Pennaselta ylisanoja Leijonat-taiturin superominaisuudelle: ”Poikkeuksellinen”
- Leijonille helpottava voitto! Viimeisen erän romahdus lähellä johtaa katastrofiin
- Kanada julkisti pelipaitansa olympialaisiin – yksi yksityiskohta sai täyslaidallisen faneilta
- Lähde: Liiga-seura värväsi puolustajan Ruotsista
- Lehti: Kultaleijonalle tarjottiin sopimusta – onko tässä ensi kauden seura?
- Urheilucast: Aatos Koivu jättämässä TPS:n – siirto toiseen Liiga-seuraan vireillä!
- Raju veto: Liiga-seura potki valmentajat pihalle!
- IL: Kiekko-Espoo solmi huippusopimuksen!
- NHL-lätkää ilmaiskanavalta – Viaplay TV näyttää huippumatsin!
- Yle Urheilu: Joni Ortion loppukauden seura selvillä – kiinnostuneita riitti
- Ruotsalaislehti: näin paljon SHL:n kalliit suomalaisflopit tienaavat
- Kaksi hyökkääjää lähtee Ilveksestä
- Kärpät-vahti vaihtaa maisemaa
- HIFK: Kaksi puolustajaa jättää seuran!
- HIFK:n maalivahtitilanteeseen ratkaisu!