KalPa: järkälemäinen hankinta!
Hallitseva Liiga-mestari KalPa on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen ruotsalaispuolustaja August Tornbergin kanssa.
33-vuotias Tornberg siirtyy kuopiolaisten riveihin Ruotsin suurseura Färjestad BK:sta. Tällä kaudella 194-senttinen ja 97-kiloinen puolustajakolossi teki kuudessa ottelussa tehopisteet 1+1.
Yhteensä Tornberg on pelannut Ruotsin SHL:ssä 136 ottelua tehopistein 5+27=32.
– Tornberg on isokokoinen, hyvin ulottuva ja luisteleva pelaaja. Rightin kätisyys tuo monipuolisuutta ja pelinopeutta. Hän on erittäin rutinoitunut pelaaja eurooppalaisesta huippujoukkueesta. Laadukkaista puolustajista on pelaajamarkkinoilla kova kysyntä, ja siksi arvostamme todella paljon hänen haluaan tulla juuri KalPaan. Se kertoo paljon siitä, millaisena hän näkee meidän toimintaympäristömme, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine sanoo.
Tornberg tuo leveyttä loukkaantumisten runtelemaan KalPan joukkueeseen. Kuopiolaisilla on tällä hetkellä sivussa neljä puolustajaa.
– Meillä on ollut jo pidempään hakusessa hänen tyylinen puolustaja. Tornberg on tottunut pelaamaan vastustajan kärkipelaajia vastaan ja puolustuksessa hän on todella luotettava. Sen lisäksi uskomme, että August tuo myös meidän pelityyliimme sopivaa kiekollista osaamista. Hyvä että pääsimme sopimukseen nyt, kun puolustuksessamme on vielä poissaoloja loukkaantumisten vuoksi, Laine kertoo.
LUE MYÖS:
- Jokereilta yllätysveto – potkut saanut Liiga-päävalmentaja penkin taakse!
- KalPa kertoi loukkaantumistilanteestaan – tämä on tähtihyökkääjän tilanne
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Entinen Jokerit-hyökkääjä: uusi joukkue!
- Oliver Kapanen: NHL-pörssin kärkeen!
- MTV: Olli Jokiselta karu paljastus – tärkeän hyökkääjän kausi ohi!
- Olympialaisia uhkaa järisyttävä farssi – NHL-pelaajat jäämässä viime hetkellä pois?
- Antti Tyrväinen sikaili – Tapparan tähti loukkaantui: ”Ruma taklaus”
- HIFK: iso sopimusuutinen
- Mikko Rantasen NHL-seuralle karmea takaisku: Tähtihyökkääjä polvileikkaukseen – kausi ohi!
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”
