Jokerit: Liigasta tuttu hyökkääjä haaviin!
Mestis-seura Jokerit tiedottaa vahvistaneensa hyökkäystään Miro Nallilla. 26-vuotias Ilveksen kasvatti saapuu helsinkiläisseuraan kuukauden tryout-sopimuksella.
Nalli on edustanut urallaan Liigassa Ilveksen lisäksi Vaasan Sporttia. Yhteensä hyökkääjä on pelannut Liigassa viiden kauden aikana yhteensä 206 ottelua tehoin 15+31=46.
Viime kaudella Nalli pelasi Mestiksessä RoKin riveissä 13 ottelua tehoin 1+2 ja IPK:n riveissä 32 ottelua tehoin 6+8=14. Tällä kaudella hyökkääjä on ollut ilman joukkuetta.
– Miro tuo kaivattua kilpailutilannetta joukkueen arkeen ja syvyyttä hyökkäykseen. Olemme erittäin tyytyväisiä, että saamme hänen tasoisensa liigakokemusta omaavan pelaajan mukaan ryhmään. Miro ei ole pelannut vielä tällä kaudella, joten kuukauden mittainen koeaika on hyvä mahdollisuus meille nähdä, missä mennään ja mihin suuntaan yhteistyötä voidaan viedä, Jokereiden urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki sanoo tiedotteessa.
– Miro tulee meille selkeällä tavoitteella kehittää itseään pelaajana. Hänellä on vahva motivaatio näyttää, että pystyy palaamaan takaisin Liiga-tasolle, ja se on juuri sellaista asennetta, jota haluamme Jokereissa nähdä.
Nalli liittyy Jokerien mukaan keskiviikkona ja on käytettävissä jo tulevan viikonlopun otteluissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
