IS: Vangitun Jere Karalahden tilanteessa uusi käänne
Entinen jääkiekkoilija Jere Karalahti, 50, vangittiin 2. lokakuuta epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta.
Karalahden vangitsemistapauksessa on nyt tapahtunut uusi käänne. Ilta-Sanomat uutisoi, että Karalahden oikeusavustaja Mikko Ruuttunen on hakenut vangitsemisajan uudelleenkäsittelyä, joka järjestetään torstaina kello 11.15.
Uudelleenkäsittely voidaan järjestää, sillä Karalahti on ollut kaksi viikkoa tutkintavankeudessa. Uudelleenkäsittely on tuomioistuimen menettely, jossa arvioidaan, ovatko vangitsemisen edellytykset yhä olemassa.
Käytännössä Karalahti haluaa siis vapautua tutkintavankeudesta. Jos vangitsemiselle ei ole enää edellytyksiä, hänet vapautetaan. Mikäli Karalahtea ei torstaina vapauteta, hän voi anoa uutta uudelleenkäsittelyä jälleen kahden viikon kuluttua.
Helsingin käräjäoikeuden vangitsemispäätöksessä syytteen nostamisen määräpäiväksi on asetettu 15.1.2026. On mahdollista, että Karalahtea pidetään tuohon asti tutkintavankeudessa.
Mikäli Karalahtea vastaan nostetaan syyte, tapauksen oikeuskäsittely alkaa 14 päivän kuluessa syytteennostosta. Karalahti itse kiistää syyllisyytensä epäiltyihin rikoksiin.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Sidney Crosbyn ennätys rikottu! NHL:n teinisensaatio pelaa uskomatonta kautta
- TPS-tähti Aleksi Saarela: Tämä asia Liigassa yllätti – omaan pelityyliin iso muutos
- Carolinalle surkeita uutisia: tähtihyökkääjä loukkaantui pelottavasti ja Jesperi Kotkaniemi jätti pelin kesken
- Veli-Matti Savinaiselle suihkukomennus – latasi suorat sanat tuomiostaan
- Montreal Canadiens sai kammottavia uutisia
- Kova ratkaisu! Edmonton nakkasi puolustajansa siirtolistalle
- Jättivahvistus: 54 kihauksen maalitykki avaa kautensa NHL:ssä
- Tänään TV:ssä: NHL:ää ilmaiskanavalta – mukana useita Leijonat-tähtiä
- Onko tässä NHL:n viime kesän suurin ryöstö? Minimipalkkainen taituri takoo kovia tehoja
- Liiga-pomolle kävi nolosti – kilpailuvirasto puuttui puheisiin
- Urheilucastin väite: Aatos Koivun lähtö lähenee TPS:stä – nämä Liiga-seurat ovat kimpussa
- Lähde: Kanadalaispelurin sopimus purettiin – siirtyy Liigaan!
- Tämä EHT-mies nousee Leijonien olympiakoneeseen – Antti Pennanen listasi onnistujat
- Toimittaja: Jokerien maalitykki vaihtaa yllättäen maisemaa!
- Kärpät: hirmuvahvistus!
- Ilves näytti hyökkääjälle ovea – uusi seura löytyi nyt!
- Leijonat-hyökkääjä Markus Nurmi: Ensi kauden seura selviämässä
- Suomalainen kärkivaraus: NHL kutsuu!
- Suru-uutinen: Entinen NHL-ykkösvaraus on kuollut
- Ruotsalaislehti: näin paljon SHL:n kalliit suomalaisflopit tienaavat