Yllätyskäänne: NHL-pelaajien raiskauskohussa ollut huippuhyökkääjä löysi joukkueen – kerkesi jo lopettaa uransa
Raiskaussyytteistä vapautunut kanadalaishyökkääjä Alex Formenton, 25, on löytänyt joukkueen ensi kaudeksi. Sveitsiläisseura HC Ambrí Piotta tiedottaa tehneensä sopimuksen Formentonin kanssa.
Formenton on ennestään tuttu mies Ambrí Piottalle, sillä hän pelasi seuran riveissä tammikuuhun 2024 asti, jonka jälkeen hän antautui vapaaehtoisesti poliisille.
CBC uutisoi aiemmin kesällä, että Formenton olisi oikeuden asiakirjojen mukaan päättänyt uransa jääkiekkoilijana. Hän aloitti työt rakennusalalla ja sai samaan alaan liittyvää koulutusta.
Kanadan raiskauskohu
Formentonin lisäksi NHL:ssä pelanneita Michael McLeodia, Dillon Dubea, Carter Hartia ja Cal Footea syytettiin Kanadan U20-maajoukkueen hyväntekeväisyysgaalan aikana hotellihuoneessa tapahtuneesta raiskauksesta. Pelaajat todettiin syyttömiksi heinäkuun lopussa.
Tuomari Maria Carrocia totesi ennen tuomiotaan oikeudessa, ettei hän voi pitää vastaajan – jota kutsuttiin oikeudessa kirjaimin E.M – todisteita uskottavina tai luotettavina. Vastaaja kertoi tulleensa raiskatuksi ja pakotetuksi seksuaalisiin tekoihin Londonissa sijaitsevassa hotellissa.
NHL on todennut, että syytetyt pelaajat eivät ole ainakaan vielä tervetulleita takaisin sarjaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä