Urheilucast: Christian Heljangosta hurja huhu
Tapparaan täksi kaudeksi paluun tehnyt tähtimaalivahti Christian Heljanko ei ole pelannut joukkueensa Liiga-kauden ensimmäisissä otteluissa.
Tappara on ollut loukkaantumisesta kärsivän Heljangon suhteen vaitonainen, eikä julkisuuteen ole tullut tarkempaa tietoa tähden kunnosta. Urheilucastin Esko Seppäsen vihjauksen mukaan kyseessä saattaa kuitenkin olla pahempi vamma, kuin mitä on annettu ymmärtääkään.
– Jos puhutaan Liigan parhaasta kytkinmaalivahdista vaikkapa viimeiseen viiteen vuoteen, niin Christian Heljangon tilanne on vähintäänkin kiharainen. En uutisoi sitä vielä, haluan että se menee kerralla oikein, mutta missään nimessä tämä ei ole mikään päiväkotinuha tai treeneissä saatu kolhu, Seppänen vihjaa.
– Fakta on se, että myös Tappara saattaa olla puhelin kädessä piankin, Seppänen jatkaa vihjaten tamperelaisten mahdolliseen uuteen maalivahtihankintaan.
Tapparan oman ilmoituksen mukaan Heljanko kuitenkin olisi liittymässä mukaan pelaavaan kokoonpanoon jo perjantai-illan kotiavauksessa KalPaa vastaan. Tappara on aloittanut kautensa kolmella voitolla.
Vapailla markkinoilla on tällä hetkellä useita kovia maalivahtinimiä. Kärkinimistä ainakin Leijonien kultavahti Jussi Olkinuora, Joni Ortio sekä Veini Vehviläinen etsivät tällä hetkellä uutta työnantajaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
