Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
Maalivahti Paavo Kohonen ja puolustaja Arttu Kärki siirtyvät HIFK:n paitaan.
Tapparassa viime kaudella 14 ottelua pelannut Kohonen liittyy HIFK:hon Slovakian pääsarjasta HK Duklasta. 22-vuotiaan Jokipoikien kasvatin sopimus kattaa ensi kauden.
– Paavo on kilpailuhenkinen, urallaan eteenpäin pyrkivä maalivahti, joka on jo todistanut olevansa voittava veskari nuorten tasolla sekä Mestiksessä. Hän tulee lisäämään kilpailua maalivahtiosastollamme, ja meidän tavoitteenamme on auttaa häntä ottamaan seuraava steppi urallaan miesten tasolla HIFK:n riveissä, HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen sanoo seuran verkkosivuilla.
20-vuotias Kärki palasi viime kaudeksi Kanadan juniorisarja OHL:stä Suomeen. 20-vuotias puolustaja summasi Tapparan ja Ässien riveissä viime kaudella 43 Liiga-ottelussa tehopisteet 3+11=14.
Kärki on Vegas Golden Knightsin 3. kierroksen varaus kesältä 2023. Puolustajan kaksivuotinen sopimus sisältää kahden kuukauden koeajan.
– Artun potentiaalista kertoo Vegasin kolmannen kierroksen varaus. Hän on pelannut Pohjois-Amerikan juniorisarjassa erittäin kilpailullisessa ympäristössä ja nuorten MM-kisoissa. Hän tuo lisää kilpailua puolustukseemme ja uskon, että hän pystyy jatkamaan kehitystään osaavan ja vaativan valmennuksemme alaisuudessa, Pesonen kertoo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu