Johtiko maalivahtikohu Dallas-päävalmentajan potkuihin? Näin GM vastaa
Dallas Stars on isojen muutosten keskellä. Seuran GM Jim Nill teki kovan ratkaisun ja erotti päävalmentaja Peter DeBoerin kauden päätteeksi. DeBoer oli johdattanut Dallasin kolmesti peräkkäin läntisen konferenssin finaaleihin.
Potkuja edelsi kohua herättänyt tilanne. DeBoer vaihtoi maalivahti Jake Oettingerin kesken ratkaisevan ottelun Edmontonia vastaan nöyryyttävällä tavalla ja kritisoi tähtivahtiaan voimakkaasti ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Nyt GM Nill kommentoi Mike Heikan haastattelussa, liittyivätkö DeBoerin potkut tähän maalivahtikohuun.
– Se oli yksi komponentti, mutta oli muitakin asioita. Se oli yksi tekijä, mutta muitakin asoita tapahtui kauden mittaa. Minun työni on analysoida kaikkea vuoden aikana ja missä mennään, aiempinakin vuosina, Nill muotoili.
– Aloitan valmentajaprosessin saman tien. Kykyjenetsintäkokouksemme on täällä ensi torstaina tai perjantaina. Silloin me todella istumme alas ja sanomme ”okei, meillä on päätöksiä tehtävänä”. Jatkosopimuksia, meillä on palkkakattoasioita, eri asioita meneillään. Edessä on hektiset kolme viikkoa, mutta saamme hommat hoidettua. Minulla on täällä erinomainen henkilökunta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona