Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo – lopulta voitto karkasi käsistä
AHL:n finaalisarja alkoi Suomen aikaa lauantain vastaisena yönä. Abbotsford Canucks otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen hakemalla vierasvoiton Charlotte Checkersistä numeroin 4-3. Ratkaisu syntyi toisessa jatkoerässä.
Checkers johti ottelua jo 3-1. Jesse Puljujärvi syötti joukkueen avausosuman. Canucks iski päätöserässä ottelun kuitenkin tasoihin.
Ottelun ratkaisu oli syntyä toisen jatkoerän alussa. Kiekko lipui suoraan Checkersin hyökkäyspään aloituksesta Canucksin maaliin ja Checkers alkoi juhlia sarjan ensimmäistä voittoa.
Lopulta tuomaristo hylkäsi maalin ja ottelu jatkui. Canucksin maalivahti Arturs Silovs ei ollut tilanteessa vielä valmis pelaamaan. Hän korjasi vielä varusteitaan ja kääntyi vasta kenttää kohti, kun kiekko jo lirui hänen ohitseen maaliin.
Lopullinen ratkaisu nähtiin samassa jatkoerässä. Checkersin harmiksi voittomaalin laukoi kuitenkin Canucksin Danila Klimovich, joka yllätti 27 torjuntaa kirjauttaneen Kaapo Kähkösen.
Maalivahdeista Silovs oli huomattavasti työllistetympi kuin Kähkönen. Latvialaisvahdille kertyi peräti 51 torjuntaa.
AHL:n finaalisarja jatkuu Suomen aikaa sunnuntai-iltana.
LUE MYÖS
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Benjamin Rautiainen säväytti heti NHL-seuran matkassa – selässä legendaarinen pelinumero
- Olli Jokinen näki tarpeeksi – HIFK:ssa täysremontti
- Onko Tappara etsimässä uutta vahvistusta? Näin vastaa Kari Jalonen
- Montreal Canadiens iski pöytään kaksi sopimusuutista – Stanley Cup -mestarille rahakas diili
- Sopimus purettu – nuori puolustaja ulos Pelicansista
- Pitkälle NHL-uralle jatkoa – Carolinan mestarikapteeni sai jatkosopimuksen
- Kaupattu pistetykki löi rahoiksi NHL:ssä – tuntuva palkankorotus
- NHL:ssä rysähti vielä yksi kahdeksan vuoden mittainen sopimus!
- Odotettu jättisopimus julki – Anaheim Ducksin supertähti löi rahoiksi NHL:ssä!
- Lähtö tuli – TPS:stä tuttu pelaaja vapaille markkinoille
- KooKoo saa huippuvahvistuksen
- Jokereilta pelaajavaihto – hyökkääjä sisään, toinen ulos
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Iso kaappaus Liigassa: Petteri Lindbohm löysi uuden seuran
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Ville Peltonen nostettiin Sveitsissä kyseenalaisen listan kärkeen
- Jokereille jättimäinen takaisku – tähtihyökkääjä pitkään sivussa!
- Patrik Laineen vaimolta vihiä tulevasta
- Iso kunnia – Leijonien tähti valittiin jättiseuran kapteeniksi!