Olli Jokinen täräytti MTV:llä, milloin Leijonat ei saa totella päävalmentaja Antti Pennasta

Suomen ylivoima on ollut toistaiseksi murheellisen tehotonta MM-kisoissa.
Leijonat ei ole tehnyt maalin maalia ylivoimalla, joskin ylivoimakertojakin on ollut vain kolme.
MTV:n studiossa Suomen ja Ruotsin välisen kohtaamisen alla Teemu Niikko, Olli Jokinen ja Lasse Kukkonen pyörittelivät Leijonien ylivoima-asioita.
– Tottakai se vie vähän aikaa. Mutta iso juttu on, mikä se ylivoimapelin identiteetti on. Se yleensä tulee valmentajilta se viesti, että ”me halutaan olla aggressiivisia, tuotetaan laukauksia”, Jokinen sanoi.
– Korostuu todella paljon, kuka meillä on viivassa. Kuka pystyy rytmittämään peliä. Me tarvitaan laukausuhka myös keskeltä, mutta tarvitaan myös erilaisia vaihtoehtoja. Tarvitaan alapeli, tarvitaan neliön keskeen, tarvitaan siipimiehet.
– Se, joka on sillä kiekolla: pelaa sitä peliä. Tee se valinta, minkä alivoima antaa. Siellä on aina yksi pelaaja vapaana, aina on joku linja.
Yhtäkkiä Jokinen täräytti yhden ison seikan ylivoimapelaamisesta.
– Varsinkaan ei ruveta tekemään sitä peliä, mitä se valmentaja on sanonut viime kerralla. Yleensä se peli ei tule ikinä toimimaan, koska sitten ruvetaan pakottamaan.
– Omistajuus pelaajille. Koutsien homma on tukea. Pelaajan pitää pystyä tekemään ratkaisu kentällä erittäin lyhyessä ajassa.
– Jokaisella ylivoimalla on 10-15 niin sanottua secret playta takataskussa. Pitää se yksi oikea valita juuri sillä hetkellä.
LUE MYÖS
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- KHL-valmentaja lataa tiukkaa tekstiä kohtelustaan NHL:ssä: ”Olen v*ttuuntunut”
- NHL-toimittaja: Connor McDavidin seuraava sopimus tulee yllättämään kaikki
- Kärpät liekehti Ruotsissa – ulkomaalaisvahvistus keräsi hurjat tehot
- Jatkaako tähtipakki Espoossa? Näin urheilupomo kommentoi MTV:lle
- Patrik Laineelta kova mielipide menneestä kaudesta MTV:lle: ”Olen tyytyväinen”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!