Nyt se on varmaa – Antti Raanta palaa Liigaan!
Maalivahti Antti Raanta palaa Liiga-kaukaloihin. Hän on solminut yksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa Lukon kanssa.
Raanta, 36, nähtiin Liigassa viimeksi kaudella 2012-13, jolloin hän voitti Suomen mestaruuden Ässissä. Sen jälkeen Raanta pelasi 11 kautta NHL:ssä edustaen Chicago Blackhawksia, New York Rangersia, Arizona Coyotesia sekä Carolina Hurricanesia. Otteluita kertyi yhteensä 277 runkosarjassa ja 24 pudotuspeleissä.
Viime kaudella Raanta edusti Sveitsin NL:ssä Genève-Servette HC:ta, jossa hän pelasi 24 ottelua torjuntaprosentilla 90,2.
– Ihan loistava homma, että Antti palaa kotiin. ”Ana” on tietenkin tehnyt aivan loistavan uran jo tähän asti ja nyt oli aika kypsä ja paluu Lukkoon oli mahdollinen. Me luotamme vahvasti siihen, että on ensi kaudella yksi ihan Liigan kärkiveskareista, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo seuran tiedotteessa.
– Sehän tässä on vielä parasta, että saadaan oman kylän poika takaisin kotiin, Sahlstedt jatkaa.
– Ja keskusteluissa ennen sopimuksen allekirjoittamista tuli kyllä selväksi, että Antti on todella motivoitunut ja innoissaan tietysti myös Lukossa pelaamisesta.
Lukkoa Raanta edusti viimeksi kaudella 2010-11.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
