Leijonat-kapteeni Mikko Lehtoselta paljastus maajoukkueuransa jatkosta
TUKHOLMA. Leijonien kapteenina toimineelle Mikko Lehtoselle Tukholmassa pelatut MM-kisat olivat laatuaan jo kuudennet miesten tasolla.
Vaikka Leijonissa on tapahtunut viime vuosina osittainen sukupolvenvaihdos, aikoo kaksi MM-kultaa voittanut 31-vuotias leijonakippari jatkaa omaa maajoukkueuraansa myös tulevaisuudessa.
– Ei mulla ole nyt ainakaan tarkoitus mihinkään lähteä. Olen viihtynyt hyvin maajoukkueessa ja tämä on ollut aina mulle kunnia-asia. Totta kai sitä haluaisi auttaa enemmän joukkuetta, että oltaisiin mukana mitalipeleissä.
– Viihdyn täällä hyvin. Pääsee aina pelaamaan suomalaisten kanssa, ja hyvähenkinen porukka, niin mikäs sen hienompaa, Lehtonen vastasi kysymykseen jatkostaan leijonapaidassa.
Tämän vuoden MM-kisoista jäi Lehtosen mieleen joka tapauksessa päällimmäisenä iso pettymys.
– Ei oikeastaan jäänyt mitään käteen tästä turnauksesta. Harmittaa tapa, jolla hävittiin tänään. Meillä oli ajoittain peli hyvin hallinnassa. Ehkä maalin hinta oli tänään vähän halpa, Lehtonen niputti kisoja sekä sen päättänyttä puolivälierää.
– Harmittaa. Tuntuu, että enemmän oli tarjolla tänään. Oltiin tosi hyviä siinä alussa. Kolmanteen erään ei enää löydetty sellaista hyökkäyspeliä ja takaa-ajoa, mikä oltaisiin haluttu, Lehtonen totesi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!