NHL-seura vapautti kuusi pelaajaa MM-kisoihin – yli sadan tehopisteen supertähti lähellä kisamatkaa!
Boston Bruinsin GM Don Sweeney vahvisti keskiviikkona lehdistötilaisuudessa, että seura on vapauttanut kuusi pelaajaa kevään MM-kisoihin.
Luvan MM-kisamatkalle saivat tshekkihyökkääjät David Pastrnak ja Jakub Lauko, ruotsalaishyökkääjä Elias Lindholm sekä yhdysvaltalaispuolustajat Andrew Peeke ja Mason Lohrei sekä maalivahti Jeremy Swayman.
Tshekin jääkiekkoliitto kuitenkin tiedotti myöhemmin, että Pastrnakin MM-kisamatka ei ole vielä täysin varmaa, vaan ainoastaan askeleen lähempänä. Edessä on neuvottelujen seuraava vaihe, jota Tshekin maajoukkueen GM Jiri Slegr avaa liiton tiedotteessa.
– Ensin olen yhteydessä seuroihin, joilta tarvitsen vahvistuksen siitä, että pelaajat vapautetaan. Vasta sen jälkeen olen yhteydessä pelaajiin.
– Seura vapautti Pastrnakin MM-kisoihin ja toivotti hänelle onnea. Nyt on meidän vuoromme keskustella hänen kanssaan, että tuleeko hän mukaan, Slegr sanoo.
Pastrnak olisi nimekäs vahvistus MM-jäille. Hän latoi tällä kaudella NHL:ssä 82 otteluun tehopisteet 43+63=106 sijoittuen pistepörssissä neljänneksi. Pastrnak on pelannut aiemmin viidet MM-kisat ja hän ratkaisi viime keväänä Tshekille maailmanmestaruuden.
Lauko ei ole pelannut aiemmin MM-kisoissa. Hän pelasi kuluneella kaudella Minnesota Wildissa ja Bruinsissa yhteensä 56 ottelua tehopistein 5+6=11.
Lindholm on pelannut kolmet MM-kisat voittaen maailmanmestaruuden 2017. Viimeksi hän oli mukana vuonna 2019. Tällä kaudella Lindholm iski 82 otteluun pisteet 17+30=47.
Peeke ja Swayman olivat mukana kevään 2022 MM-kisoissa, Lohrei ei ole kisoissa pelannut. Peeke kirjasi kuluneella kaudella 76 otteluun tehot 1+16=17, Lohrei 77 otteluun pisteet 5+28=33 ja Swayman kirjautti 58 otteluun torjuntaprosentin 89,2.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu