Kultaleijona palaa Liigaan! ”Sopimus tänne on seuralle ja koko yhteisölle iso asia”
Vaasan Sport lupasi sunnuntaina julkaisevansa pian ”yhden seurahistorian merkittävimmistä pelaajasopimuksista”. Maanantaina vaasalaisseura kertoi tehneensä 2-vuotisen sopimuksen puolustaja Miika Koiviston, 34, kanssa.
Tällä kaudella Koivisto edusti Kärppiä sekä SHL-seura Timråta. Liigassa kokenut puolustaja nakutti 41 otteluun tehot 3+21=24. Ruotsissa hän ehti pelata 15 runkosarjaottelua ja merkkauttaa niissä viisi syöttöpistettä.
– Miika on tehnyt mittavan uran saavuttaen paljon. Hän tuo nyt meille sitä kokemusta ja tietotaitoa, jota on matkan varrella tarttunut mukaan. Miikan sopimus tänne on seuralle ja koko yhteisölle iso asia hänen tuodessa mukanaan oikeanlaista johtajuutta ja ennen kaikkea vaasalaisuutta. Koiviston paluulla Vaasaan on iso merkitys myös strategiamme toteutumisessa niin jäällä kuin sen ulkopuolella. Meidän johtavat pelaajat ovat olleet viime aikoina ulkomaalaisia ja nyt saamme siihen rooliin myös suomalaista ja ennen kaikkea vaasalaista verta, joka on upea asia. Tietenkin hänkin on lopulta vain yksi osa joukkuetta ja odotukset yksittäistä pelaajaa kohtaan ei saa nousta pilviin, koska joukkueena tätä peliä kuitenkin pelataan, kommentoi Sportin urheilujohtaja Ari-Pekka Pajuluoma seuran tiedotteessa.
Urallaan Koivisto on voittanut yhden MM-kullan ja yhden MM-hopean. Maailmanmestaruutta hän pääsi juhlimaan Bratislavassa vuonna 2019.
Koivisto on Sportin oma kasvatti. Viimeksi hän pelasi kotkapaidoissa kaudella 2011-12, kun Sport kiekkoili vielä Mestiksessä.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu