Nyt sattui! Verinen SM-liigan pudotuspelikierros käynnissä – valmentaja hiilenä
TPS:n ja SaiPan välisessä pudotuspelien avauskierroksen ottelussa tärähti lujaa, kun turkulaisten Mitja Jokinen törmäsi voimalla vieraiden Mikko Niemelään.
Jokinen jäi tuskissaan jäänpintaan, mutta tilanteesta ei tullut jäähyä. Otteluun tuli muutaman minuutin huoltotauko, kun verta lapioitiin jäältä.
TPS:n luotsi Tommi Miettinen oli tilanteesta tuomareille hiilenä, sillä hänen mielestään Niemelä heilautti kättä ja vahingoitti täten Jokista.
SaiPalta kokoonpanosta putosi aiemmin ainakin väliaikaisesti Ondrej Trejbal, joka ei pystynyt varaamaan painoa kunnolla toiselle jalalleen.
Myös HPK:n ja Ässien toisen osaottelun avauserä on ollut kuuma. Kerhon Petteri Nikkilä ja patapaitojen Nestor Noiva vaihtoivat kunnolla iskuja, mutta hanskat eivät pudonneet.
Lyöntejä kuitenkin taottiin siihen malliin, että molemmat saivat ulosajon.
Noiva vuoti tilanteen jälkeen verta ja lähti saman tien koppiin paikkailtavaksi.
Tapparan ja Kiekko-Espoon välisessä pelissä avauserä päättyi kärhämöintiin ja väkivaltaisuusjäähyihin. Summerin jälkeen tullut laukaus aiheutti torikokouksen. Seurauksena oli Otto Rauhalalle kaksiminuuttinen ja Miro Keskitalolle 2+10.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut