Ruudun asiantuntijat vaativat kahta muutosta Leijonien kokoonpanoon
Leijonat romahti rumasti 4 Nations Face-Off -turnauksen avausottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Loppulukemat kirjattiin 6-1.
Ottelun jälkeen Ruudun studiossa asiantuntijat Mikko Lehtonen ja Jussi Jokinen vaativat muutoksia Suomen kokoonpanoon. Ensimmäisen ottelun katsomosta peliä seurannut Kaapo Kakko on nyt syytä päästää irti.
– Meillä tulee varmasti kokoonpanomuutos. Ottaisin Kaapo Kakon – kuuma pelaaja – kehiin, Lehtonen avasi.
– Ehdottomasti. [Kevin] Lankinen maaliin, Kakko kentälle. Kuka sieltä tulee pois? Jokinen puolestaan mietti.
Patrik Laineen paikka koko joukkueessa oli pitkään vaakalaudalla pitkän poissaolon myötä. Paluunsa jälkeen hänet on ajoittain penkitetty Montreal Canadiensissa. Lehtonen ja Jokinen eivät tekisi samaa ratkaisua maajoukkueessa.
– Laine ei mielestäni ollut ainakaan Suomen heikoimpia hyökkääjiä tässä pelissä. Hän teki oman hommansa. Hänellä oli kolme huippupaikkaa, yhden niistä pitää mennä maaliin, Jokinen sanoi.
– Jos olisin valmentaja, Laine jatkaisi. Mielestäni ansaitsee paikan jatkaa.
Samoilla linjoilla oli Lehtonen.
– Joo, minunkin mielestäni Laine jatkaa. Mutta Lainehan on sellainen pelaaja, että hänet arvotetaan vain numeraalisen tuloksen kautta.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura