Pohjois-Amerikassa ylistetään yllättävää Leijonat-pelaajaa: ”Osoitti kuuluvansa tänne”
Leijonat kärsi perjantaina kaamean 1-6-murskatappion Yhdysvalloille 4 Nations Face-Off -turnauksen avausottelussa.
Daily Faceoff -sivuston ottelun jälkeisessä arviossa Leijonien joukkueesta ei odotetusti löytynyt kovin montaa onnistujaa. Sivustolta puhtaat paperit kuitenkin sai tulokaspuolustaja Nikolas Matinpalo, joka valittiin viime hetkillä Leijoniin Miro Heiskasen ja Rasmus Ristolaisen loukkaantumisten vuoksi.
– Matinpalo saapui otteluun vain 22 NHL-ottelun kokemuksella ja hän oli viimeinen Suomen joukkueeseen valittu pelaaja. Olisi ollut täysin ymmärrettävää, jos hänellä olisi ollut vaikea ilta jenkkien vahvaa hyökkäystä vastaan, mutta vaikka hän kohtasi vastustajan parhaita pelaajia, hän osoitti silti kuuluvansa tänne, Daily Faceoff -sivusto ylisti 26-vuotiaan puolustajan esitystä.
Matinpalo pelasi ottelussa hieman yli 14 minuuttia ja hänen teholukemansa oli -2. 190-senttinen puolustajajärkäle otti yhden jäähyn ja laukoi maalia kohti kaksi kertaa.
Ottawa Senatorsia edustava Matinpalo on pelannut tällä kaudella NHL:n puolella 18 ottelua ilman tehopisteitä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio