HELSINKI. Leijonat nappasi turnausvoiton sunnuntaina päättyneessä EHT:n kotiturnauksessaan kaatamalla Ruotsin maalein 3-2 Nocco Hockey Gamesin päätösottelussa.

Yksi joukkueen A-maajoukkuedebytanteista oli täksi kaudeksi Tapparasta Sveitsin HC Ajoieen siirtynyt Kristian Tanus, jolla on allaan loistava alkukausi uudessa sarjassa.

Nyt Tanus pääsi mittaamaan tasonsa ensimmäistä kertaa Leijonissa ja vieläpä turnauksessa, joka pelattiin poikkeuksellisesti pienessä, NHL-kokoisessa kaukalossa.

Pienempi kaukalo pakotti myös taiturimaisen hyökkääjän muokkaamaan omaa pelaamistaan jonkin verran.

– Joo ja ei. Totta kai se peli vähän muuttuu. Se on vähän tiiviimpää, ja ehkä ilman kiekkoa pitää pelata vähän eri tavalla. Siinä mielessä myös kiva kokemus. Pääsee enemmän vääntämään ja peli pyörii enemmän laitojen lähellä, Tanus totesi SuomiKiekolle Ruotsi-pelin jälkeen.

Pieni kaukalo toi esille myös Tanuksen suurimman kehityskohteen.

– Kun miettii omaa pelaamista ja mitä pitäisi kehittää, niin laitojen lähellä pelaamista. Täällä sai siihen paljon toistoja.

Tapparasta Sveitsin liigan tähdeksi

26-vuotias nelinkertainen Suomen mestari siirtyi täksi kaudeksi ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille. Sveitsin liigassa tahti onkin ollut tuhoisaa, sillä 170-senttinen väkkärä on nakutellut 19 ottelussa tehot 6+20=26.

Tanuksen mukaan nyt oli oikea hetki kokeilla siipiä kotimaan Liigan ulkopuolella.

– Sopimustilanne oli nyt sellainen, että se antoi mahdollisuuden lähteä. Ehkä sain kuitenkin sen parhaimman kauden tuohon alle ja oli hyvä itseluottamus lähteä. Kuitenkin olen aina tavoitellut sitä, että pääsisi vähän ulkomaitakin näkemään, Tanus kertaa lähtönsä syitä.

– Aika monta vuotta tuli Tapparassa oltua ja joka päivä siellä tehtiin hommia sitä varten, että olisi valmis lähtemään. Nyt oli sellainen fiilis, että on oikea aika ja on pelaajana valmis kokeilemaan.

Nykyisten otteiden jatkuessa samanlaisina myös paikka kevään MM-kisoissa saattaisi olla hyökkääjän ulottuvilla. Tanus suhtautuu mahdolliseen MM-kutsuun kuitenkin rauhallisin mielin.

– Totta kai, mutta en mä lähde sitä sen isommin miettimään. Jos paikan siellä ansaitsee, niin se on sitten, mutta turha sitä on miettiä. Kun joka päivä tekee hommia, niin varmasti sitten se on lähempänä, hyökkääjä päättää.

Tanus keräsi Helsingin EHT-turnauksessa yhden syöttöpisteen.

Markus Nuutinen