Väite kulisseista: Vancouver teki päätöksensä Pettersson-Miller-saagassa – tästä supertähdestä aikoo luopua!
Vancouver Canucksin ympärillä on viime viikkoina pyörinyt villi siirtohuhusirkus kahden hyökkäyksen suurimman supertähden, J.T. Millerin ja Elias Petterssonin riitauduttua pahasti keskenään.
Tilanteen on kerrottu edenneen jo niin pitkälle, että Canucks olisi nyt valmis kauppaamaan toisaalle toisen tähdistään tulipalon sammuttamiseksi.
Nyt seurajohto on tiettävästi tehnyt päätöksensä siitä, kumpi kaksikosta sää lähteä. Näin väittää TSN Insider -ohjelman toimittaja Chris Johnston, jonka mukaan päätös lähtijästä on kallistumassa yhdysvaltalaishyökkääjä Millerin suuntaan.
– Koko liigan laajuisesti on vahva tuntemus siitä, että J.T. Miller on todennäköisempi lähtijä, Johnston paljastaa.
Johnston jopa väittää siirtotakarajan treidikarusellin pyörähtävän käyntiin vasta, kun Canucks on tehnyt oman siirtonsa kahden supertähtensä osalta.
– Emme ehkä näe juurikaan liikehdintää (siirtomarkkinoilla) koko sarjassa ennen kuin jotain tapahtuu Vancouverin suunnalla. Tämä on kuin jättimäinen dominoefekti, Johnston lisää vettä myllyyn.
Millerin ja Petterssonin välien on kerrottu olleen hyvin tulehtuneet jo useamman kauden ajan. Asian paljasti medialle aiemmin seuran entinen päävalmentaja Bruce Boudreau, joka luotsasi seuraa vuosina 2021-2023.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu