Kärpät julkisti sopimusuutisia – kiinnitti huippulupauksen: ”Ottanut hienoja steppejä”
Kärpät on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Arttu Alasiuruan kanssa. Näin ollen Alasiurua jatkaa uraansa Oulussa vuoteen 2027 asti.
Alasiurua, 19, on pelannut tällä kaudella 15 ottelua pistein 3+1. Viime kaudella hän pelasi Liiga-uransa ensimmäiset kaksi ottelua, joissa syntyivät tehot 0+1 sekä debyyttiottelussa ratkaiseva osuma rankkareissa HIFK:n verkkoon.
Viime kaudella Alasiurua iski Kärppien U20-joukkueessa 41 otteluun tehopisteet 23+39=62.
– Tosi mukava jatkaa Kärpissä. Tietenkin kun rakas kasvattajaseura, niin on hienoa ja kunnia pelata Raksilassa ja edustaa Kärppiä. Junnuista Liigaan on ollut kyllä iso harppaus. Olen kehittynyt kokonaisvaltaisessa pelaamisessa ja sitä kautta saanut paljon pelejä alle tälle kaudelle. Tavoitteenani on ottaa isompaa roolia ja kehittyä joka osa-alueella, Alasiurua kertoo Kärppien tiedotteessa.
– Kärppäkasvatti on ottanut hienoja steppejä tällä kaudella. Mahtavaa, että saimme pidettyä Sirun kotona ainakin pari seuraavaa kautta, hehkuttaa Kärppien urheilujohtaja Mikko Myllykoski.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
