TPS menetti pelaajia sairastuvalle – seura hankki paikkaajan pätkäsopimuksella
TPS on solminut kolmen ottelun vuokrasopimuksen hyökkääjä Elias Koposen kanssa. Koponen saapuu paikkaamaan TPS:n loukkaantumissumaa.
Koponen, 22, pelaa TUTO Hockeyn riveissä. Hän on tehnyt alkukaudella neljään otteluun pisteet 5+1 ja jakaa parhailaan Mestiksen maalipörssin piikkipaikkaa.
– Loukkaantumisten myötä jouduimme reagoimaan tilanteeseen, sillä sekä Liigan että U20-joukkueiden kokoonpanot ovat vajaalla. On hyvä, että saimme ulkopuolisen vahvistuksen tähän hetkeen. Hienoa että saimme hänet ja hän oli valmis liittymään heti joukkueeseen, kommentoi TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama seuran tiedotteessa.
Liigassa Koponen on edustanut aiemmin KalPaa, jonka riveissä tilille on kertynyt 73 ottelua tehopistein 12+12=24.
Lukuisat loukkaantumiset riesana
TPS sai huonoja uutisia lauantain KalPa-ottelussa, kun Aidan Dudas, Casimir Jürgens sekä Topias Haapanen loukkaantuivat. Heistä Dudas on näillä näkymin viikkoja poissa, mutta tarkempi paluuaikataulu selviää jatkotutkimusten jälkeen. Jürgens on sivussa useamman viikon ja Haapasen tilannetta tarkkaillaan päivittäin.
TPS sai myös hyviä uutisia. Aiemmin loukkaantuneet Viljami Marjala, Max Lindroth sekä Adam Werner olivat tiistaina mukana joukkueharjoituksissa. Heidän pelikuntonsa arvioidaan ottelupäivänä.
TPS:n riveistä sivussa on myös Petrus Palmu, joka palaa kehiin vasta marraskuun maajoukkuetauon jälkeen.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta