Pelicansin superlupaus aloitti vahvasti! Käynnissä todellinen tehoilta
Kahdella viimeisellä kaudella Liigan finaaleissa Tampereen Tapparalle taipunut Lahden Pelicans on aloittanut uudessa valmennuksessa Liiga-kauden vahvasti. Juhamatti Yli-Junnilan valmentama miehistö avaa kautensa Jyväskylässä JYPin vieraana.
Pelicansin yksi merkittävimmistä hankinnoista tälle kaudella on ollut lainalla pelaava Rasmus Kumpulainen. Minnesota Wildin kesällä NHL:n varaama laitahyökkääjä on Pelicansin kasvatti, joka vietti viime kauden OHL:ssä Oshawa Generalsin riveissä.
Uransa ensimmäinen Liiga-ottelu lähti Kumpulaisen osalta vahvasti liikkeelle, sillä kahteen ensimmäiseen erään 19-vuotias laitahyökkääjä onnistui kahdesti maalinteossa ja teki esityön vieraiden 3-2 -maaliin ylivoimalla toisen erän lopulla. Tämä maali meni paluumuuttuja Iikka Kangasniemen nimiin.
192 senttiä pitkä Kumpulainen varattiin Wildin toimesta toisella kierroksella vuorolla 53. OHL:ssä Generalsin riveissä hyökkääjä takoi 58 otteluun 28 maalia ja yhteensä 56 tehopistettä viime kaudella. Alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisoissa hyökkääjä iski seitsemään otteluun kaksi maalia.
LUE MYÖS
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Aleksandr Ovetshkin vaikeuksissa NHL:ssä – Venäjältä annettiin täyslaidallinen