Ansaittu kunnianosoitus: Tappara nostaa seuralegendan pelipaidan Nokia Arenan kattoon
Tappara jäädyttää seuralegenda Jukka Peltolan pelinumeron 27. syyskuuta. Numero 81 nostetaan Nokia Arenan kattoon ottelussa Oulun Kärppiä vastaan.
Tappara oli Liigassa Peltolan ainoa seura. Hän pelasi kirvesrinnoissa 634 ottelua, joka on neljänneksi suurin ottelumäärä koko seuran historiassa,
– Kuten Nokia Arenan ja Hakametsän katosta voi katsoa, niin Tappara ei heppoisin perustein pelipaitoja jäädytä. Peltolan poikkeuksellinen ja kivikkoinenkin polku huippupelaajaksi, huikeat saavutukset Tapparan paidassa sekä esimerkillinen asenne, johtajuus ja persoona ansaitsevat kuitenkin mielestämme suurimman mahdollisen kunnian, jota entiselle pelaajalle voi suoda, Tamhockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Leinonen sanoo seuran tiedotteessa.
Peltola voitti Tapparassa kolme Suomen mestaruutta. Kapteenina hänet nähtiin viidellä kaudella.
– Luonnollisesti on aivan käsittämättömän suuri kunnia päästä harvalukuiseen joukkoon rakkaassa seurassaan. Olen saanut olla oppimassa, osallisena sekä rakentamassa tapparalaista kulttuuria, mistä olen erittäin ylpeä ja kiitollinen. En voi kyllin kiittää niitä ihmisiä, jotka matkassa ovat olleet mukana, Peltola kommentoi Tapparan tiedotteessa.
Aiemmin Tappara on jäädyttänyt kuusi pelinumeroa: Kalevi Nummisen (nro 2), Pekka Marjamäen (nro 3), Timo Jutilan (nro 7), Janne Ojasen (nro 8), Timo Suden (nro 10) ja Erkki Lehtosen (nro 12).
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta