MM-kisojen välierävaihe saatiin pakettiin lauantaina. Toisen välierän voittaja oli Sveitsi, joka etenee finaaliin 3-2-voitolla Kanadasta voittomaalikilpailun jälkeen. Kyseinen tappio oli Kanadalle ensimmäinen kevään MM-kisoissa.

Sveitsi latoi avauserään kaksi ylivoimamaalia. Maalintekijöinä kunnostautuivat NHL-tähdet Kevin Fiala sekä Nino Niederreiter. Kanadan ensimmäisen osuman iski toisessa erässä Brandon Tanev ja John Tavares tasoitti ottelun ylivoimalla, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä kaksi minuuttia.

Voittomaalikilpailun sankareiksi nousivat Sveitsiltä Fiala sekä Sven Andrighetto, jotka iskivät maalit mieheen. Kanadan ainoa onnistuja oli Connor Bedard.

Sveitsi ei ole voittanut MM-historiansa aikana kertaakaan maailmanmestaruutta. Hopeamitaleita maalta löytyy kolme kappaletta, joista viimeisin on keväältä 2018. Finaalissa Sveitsi kohtaa isäntämaa Tshekin.

Kanadan neljän vuoden finaaliputki meni sen sijaan nyt poikki. Se oli pelannut edellisen kahdeksan MM-turnauksen aikana seitsemän kertaa finaalissa. Kanada pelaa tänä keväänä pronssiottelussa, jossa se kohtaa Ruotsin.

MM-kisojen mitalipelit:

Su 26.5. klo 16.20: Ruotsi-Kanada, pronssiottelu
Su 26.5. klo 21.20: Sveitsi-Tshekki, finaali

LUE MYÖS