Jokerit jysäytti yllätyshankinnan Pohjois-Amerikasta!
Mestis-seura Jokerit vahvistaa ensi kauden joukkuettaan latvialaisella Niks Fenenkolla. Latvian 19-vuotiaan puolustajalahjakkuuden sopimus on 1+2-vuotinen.
Fenenko siirtyy Jokereihin Kanadan juniorisarja QMJHL:stä Baie-Comeau Drakkarin joukkueesta. 186-senttinen puolustaja on pelannut QMJHL:ssä kolmen kauden aikana 173 runkosarjaottelua tehopistein 21+100=121.
Latvian alle 20-vuotiaiden maajoukkueen vakionimiin lukeutuva puolustaja johdatti Drakkarin päättyneellä kaudella QMJHL:n finaaleihin. Hän oli pudotuspelien tehokkain puolustaja, kun 17 ottelussa syntyi pisteet 5+13=18.
– Fenenko pelasi hyvän kolmen vuoden jakson Kanadassa ja osoitti kykenevänsä tuottamaan laadukasta kiekollista peliä pienen kaukalon kovassa tempossa. Jotta Kanadan junioriliigoissa pärjää, pitää luonnollisesti pystyä myös kamppailemaan ja puolustamaan, Jokereiden urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki kommentoi hankintaa.
– Uskomme, että Fenenko on joukkueellemme erinomainen puolustaja, joka pystyy pelaamaan juuri sellaista peliä, jota Jokereissa haluamme. Hän on monipuolinen, vaistoillaan hyvin pelaava puolustaja, jota pystytään käyttämään myös ylivoimassa. Fenenkolla on potentiaalia pelata tulevaisuudessa korkeammillakin sarjatasoilla, Yrjänheikki jatkoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä