Hallissa hiirenhiljaista: Capitals-puolustaja loukkaantui pelottavasti NHL:ssä
Washington Capitalsin ja Tampa Bay Lightningin viime yön ottelussa elettiin kauhun hetkiä. Kotijoukkue Capitalsin puolustaja Nick Jensen loukkaantui pelottavalla tavalla.
Ensimmäisen erän lopussa Jensen horjahti saatuaan taklauksen vastustajan Michael Eyssimontilta. Kontaktin seurauksena Jensen lensi vauhdilla pää edellä laitaan.
Jensenistä näki välittömästi, että kaikki ei ollut hyvin. Hän makasi jäässä aivan paikallaan, ja häntä hoidettiin useiden minuuttien ajan, kunnes hänet kannettiin paareilla pois. Koko tämän ajan hallissa oli hiirenhiljaista.
Tuomaristo ei lopulta pitkän harkinnan jälkeen antanut taklauksesta jäähyä Eyssimontille.
Ottelun jälkeen Capitals jakoi huojentavia uutisia. Jensen on tajuissaan ja kykenee liikuttamaan kaikkia raajojaan.
– Sitä oli vaikea katsoa. Hän on ollut ystäväni pitkän aikaa. Lapsemme kasvoivat yhdessä ja syntyivät samaan aikaan. On vaikeaa nähdä ketään noin haavoittuvassa tilassa, mutta hän on kova jätkä. Olen iloinen, kun sain tietää hänen voivan nyt paremmin, selvästi liikuttunut joukkuekaveri Nic Dowd kommentoi.
Voit katsoa videon Jensenin saamasta taklauksesta alta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miljoonatappiot järkyttävät – IL: Liigan jättiseuroja odottaa karu tilinpäätös
- Tätäkö Patrik Laineen arvo nyt on? Karu tieto paljastui
- Tuoko Chicago seuralegendansa takaisin? NHL-seura suunnittelee huimaa kunnianosoitusta
- Urheilucast: Teemu Turusen eteen lyötiin ”täysin hävytön” tarjous – nämä Liiga-seurat kintereillä!
- Lähde: Kohta alkaa tapahtua – NHL-tähtihyökkääjä lähellä siirtoa!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti