Yle: Ässien seuraikoni Jesse Joensuu päättää pelaajauransa!
Porin Ässien seuraikoni Jesse Joensuu päättää mittavan pelaajauransa kuluvan kauden jälkeen, kertoo Yle Urheilu. Asia vahvistettiin Yle Urheilulle seuran sisältä.
Joensuu, 36, on kotoisin Porista ja hän on Ässien kasvatti. Hän nousi Ässien junioreista Liiga-miehistöön ja pelasi ammattilaisuransa ensimmäiset kaudet seurassa, kunnes hän lähti maailmalle. Joensuu palasi Ässiin viime kaudeksi ja toimii nyt toista peräkkäistä kauttaan joukkueen kapteenina. Tällä kaudella Joensuu on pelannut 30 ottelua tehopistein 7+1.
Joensuu palasi viime kaudeksi Ässiin kaksivuotisella sopimuksella pelattuaan sitä ennen KHL-Jokereissa seitsemän kautta. Sopimus päättyy tähän kauteen eikä uudesta sopimuksesta ole neuvoteltu, vaan Joensuun ura päättyy.
– Asia on 100-prosenttisen varma, Ässien sisäpiirilähde kertoo Yle Urheilulle.
Joensuu ei puolestaan vahvistanut asiaa julkisesti.
– Sopimus päättyy, se on varmaa. Sen jälkeen kaikki on mahdollista.
Joensuu on pelannut urallaan Ässien ja Jokerien lisäksi NHL:ssä New York Islandersissa ja Edmonton Oilersissa. Kokemusta löytyy myöskin Ruotsin ja Sveitsin pääsarjoista. Joensuu on edustanut Leijonia kaksissa MM-kisoissa ja hän on maailmanmestari vuodelta 2011.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- NHL:n pudotuspeleissä huima temppu – tässä toisen kierroksen ensimmäinen ottelupari
- Tämä ei lupaa hyvää: Oliver Kapasesta surkea havainto
- Vezina-finalistit julki: NHL:n paras maalivahti löytyy tästä kolmikosta
- Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan – TPS nappasi riveihinsä
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Lukko värväsi toisen Liiga-seuran varakapteenin
- Se oli siinä – Liigan kulttipelaaja teki kovan päätöksen!
- Pikkuleijonien mitalihaaveet murskaksi – karvas tappio MM-puolivälierässä
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut