Voittotili auki! Nuoret Leijonat vyöryi Latvian yli MM-jäillä
Nuoret Leijonat avasi voittotilinsä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa perjantaina, kun joukkue kukisti Latvian numeroin 4-0.
Paremmasta joukkueesta ei ollut epäselvyyttä missään vaiheessa. Suomi vei ottelun laukaustilaston nimiinsä 43-23. Noa Vali pelasi Nuorten Leijonien maalilla nollapelin 23 torjunnalla, kun taas latvialaisvahti Deivs Rolovs kirjautti 39 torjuntaa.
Nuoret Leijonat iski avauserään kaksi osumaa noin minuutin välein, kun Jere Lassila onnistui ylivoimalla ja Jesse Pulkkinen tasakentällisin. Toisessa erässä Kasper Halttunen ampui Suomen kolmannen osuman ylivoimalla ja päätöserässä Oiva Keskinen osui niin ikään ylivoimalla.
Suomen kapteenina turnauksessa toimiva Lassila oli mukana kaikissa täysosumissa keräten komeat pisteet 1+3. Toinen useamman tehopisteen pelaaja oli Halttunen, jolle kirjattiin tehot 1+1.
Nuoret Leijonat nousi voitollaan kolmeen pisteeseen ja on lohkossa neljännellä sijalla. Samalla varmistui myös Suomen puolivälieräpaikka. Latvia on kolmen ottelun jälkeen nollilla lohkojumbona eikä se ole tehnyt vielä yhtään maalia tässä turnauksessa.
Alkulohkon päätöskamppailussa Suomi kohtaa turnausisäntä Ruotsin sunnuntaina.
Näet ottelun maalikoosteen alta tai täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä