NHL-legendalta paljastus Anaheimin mestaruuskaudelta: Oli lähellä siirtyä toiseen seuraan
Teemu Selänteen ohella Anaheim Ducksin kevään 2017 tärkeimpiin palasiin lukeutunut puolustajalegenda Chris Pronger avaa TSN:n First Up -ohjelmassa yksityiskohtia siirrostaan Edmonton Oilersista Ducksiin vuonna 2006.
Vaimonsa toiveesta Oilersille tuolloin siirtopyynnön jättänyt Pronger oli lopulta puuttuva palanen Ducksin pakistoa, joka rynni seuraavalla kaudella 2006-07 Stanley Cupin mestariksi asti. Nykyisin 48-vuotias ex-puolustaja paljastaa Oilersin olleen lähellä miehen kauppaamista Toronto Maple Leafsiin.
– Uskoakseni tarjous oli pöydällä. En usko Toronton olleen valmis vastaamaan pyydettyyn treidikorvaukseen ja he tarjosivat jotain, mistä Oilers ei ollut kiinnostunut. Niimpä Oilers lähti toiseen suuntaan ja minut kaupattiin Anaheimiin, Pronger paljastaa lähes 20 vuoden takaisista tapahtumista.
Eri sisäpiiritietojen mukaan Toronton tarjous olisi sisältänyt Matt Stajanin sekä vuosien 2007 ja 2008 ykköskierroksen varausvuorot. Pronger siirtyi lopulta Ducksiin vaihdossa Joffrey Lupuliin, Ladislav Smidiin, kahteen ykköskierroksen sekä yhteen kakkoskierroksen varausvuoroon.
Pronger edusti Ducksia lopulta kolmen kauden ajan ennen siirtoa Philadelphia Flyersiin kauden 2008-09 jälkeen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä