Hyytävät tilastot! Leijonien kultavahdin alkukausi Liigassa mennyt täysin penkin alle
Kaksinkertainen MM-kultamitalisti, olympiavoittaja ja MM-hopeamies Jussi Olkinuora teki täksi kaudeksi paluun Liiga-kentille kovin odotuksin, mutta toistaiseksi 32-vuotiaan Olkinuoran alkukausi on mennyt täysin penkin alle.
Olkinuora on torjunut tällä kaudella kuudessa ottelussa Pelicansin maalilla. Hän on voittanut niistä yhden voittomaalikilpailun jälkeen, hävinnyt yhden jatkoajalla ja hävinnyt neljä varsinaisella peliajalla. Olkinuoran torjuntaprosentti on hyytävä 85,5% ja päästettyjen maalien keskiarvo näyttää lukemaa 3,47.
Vielä puolitoista vuotta sitten Olkinuora lukeutui Euroopan kuumimpiin maalivahteihin, kun hän johdatti Leijonat maailmanmestaruuteen kotikisoissa 2022 huimin tilastoin. Ennen sitä hän oli pelannut huippukausia KHL:ssä.
Olkinuoran vaikeudet alkoivat jo viime kaudella. Hän aloitti AHL:ssä ja siirtyi loppukaudeksi SHL:ään. Molemmissa sarjoissa hänen vastuunsa jäi vähäiseksi ja torjuntaprosentitkaan eivät vakuuttaneet.
Pelicansilla on myös joukkueena käynnissä hankala alkukausi. Kesällä kovia vahvistuksia riveihinsä haalinut lahtelaisseura on saalistanut 11 ottelusta 10 pistettä ja löytyy sarjataulukosta sijalta 13.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- NHL:n pudotuspeleissä huima temppu – tässä toisen kierroksen ensimmäinen ottelupari
- Tämä ei lupaa hyvää: Oliver Kapasesta surkea havainto
- Vezina-finalistit julki: NHL:n paras maalivahti löytyy tästä kolmikosta
- Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan – TPS nappasi riveihinsä
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Lukko värväsi toisen Liiga-seuran varakapteenin
- Se oli siinä – Liigan kulttipelaaja teki kovan päätöksen!
- Pikkuleijonien mitalihaaveet murskaksi – karvas tappio MM-puolivälierässä
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut