Uudet joukkuetoverit hehkuttivat Joonas Korpisaloa: ”Tiedän, mikä hän on miehiään”
Suomalaismaalivahti Joonas Korpisalo vaihtoi kesällä seuraa NHL:ssä. Viime keväänä Los Angeles Kingsiä edustanut Korpisalo solmi Ottawa Senatorsin kanssa viisivuotisen ja 20 miljoonan dollarin sopimuksen, joka takaa suomalaiselle keskimäärin neljän miljoonan dollarin kausitienestit.
29-vuotias Korpisalo muodostaa tulevalla kaudella maalivahtitandemin ruotsalaisen Anton Forsbergin kanssa. Parivaljakko tuntee toisensa jo entuudestaan, sillä he edustivat kausilla 2015-17 yhdessä Columbus Blue Jacketsia ja voittivat sen farmiseura Lake Erie Monstersissa AHL-mestaruuden vuonna 2016.
Senatorsin maalivahtien esitykset ailahtelivat viime kaudella rajusti. Joukkueen veräjänvartijana käväisi kauden aikana peräti seitsemän eri nimeä. Senatorsin supertähti Tim Stützle uskookin, että Korpisalon saapuminen joukkueeseen on juuri sitä, mitä joukkue tarvitsi.
– Uskon, että he (Korpisalo ja Forsberg) pelaavat hyvin yhteen, ja se on meille tärkeää. Kun he toimivat yhdessä, kumpikaan ei ole kateellinen toiselle, kun ei itse ole pelivuorossa. He tukevat toisiaan. Sitä tarvitsemme, ja siksi Korpisalon saapuminen on tärkeää, Stützle sanoi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen mukaan.
Stützle näkee, että Korpisalon ja Forsbergin yhteisestä historiasta tulee olemaan hyötyä myöskin Senatorsille ensi kaudella.
– Suomalaiset ja ruotsalaiset saattavat tulla hyvin toimeen keskenään. Uskon, että kaksi skandinaavia muodostaa meille vahvan tandemin. Olen kuullut paljon hyviä asioita Korpisalosta ja siitä, kuinka kova hän on tekemään hommia. Forsberg on samanlainen. Hän yksi eniten töitä tekevistä pelaajista, jonka tiedän.
Senatorsin ruotsalaispuolustaja Erik Brännström on puolestaan iloinen siitä, että Korpisalo pelaa nyt saman joukkueen paidassa hänen kanssaan.
– Meillä on nyt loistava pari maalilla. Olen pelannut Korpisaloa vastaan, joten totta kai tiedän, mikä hän on miehiään, Brännström kiteytti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan